Miley Cyrusilta uutta musiikkia vuoden tauon jälkeen

Cyrus on julkaisemassa seitsemännen studioalbuminsa.

YouTube

Miley Cyrus julkaisi perjantaina uuden singlen Midnight Sky. Kappaleelle julkaistiin samalla myös Cyrusin itse ohjaama musiikkivideo, jonka näet uutisen lopusta.

Parhaillaan uutta She Is Miley Cyrus -albumia työstävä artisti on julkaissut uutta musiikkia viimeksi lähes vuosi sitten. Viime elokuussa artistilta saatiin single Slide Away

Cyrus kertoo saaneensa saaneensa innoitusta uuteen kappaleeseen ja videoon esimerkiksi Stevie Nicksiltä, Joan Jettiltä sekä Debbie Harrylta, jotka ovat aina olleet artistin tärkeimpiä inspiraation lähteitä. 

Cyrus on julkaissut urallaan kuusi studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2017 julkaistu Younger Now.