Mitä pizzalaatikosta paljastuu? Oreganontuoksuinen musasaaga jatkuu – vuorossa sielujen siirtymäprosessi

Ensiesityksessä Kuusamon video.

27.04.2022

Eilisellä Mary Ann Hawkinsin musiikkivideolla (katso täältä) alkanut pizzoihin liittynyt tarina tuntuu jatkuvan. Tänään Rumballa on ilo antaa ensiesitys Kuusamo-yhtyeen videolle Metempsykoosi.

Metempsykoosi on toinen single Kuusamon kesäkuussa ilmestyvältä debyyttialbumilta. Termi metempsykoosi tarkoittaa sielujen siirtymäprosessia tai sielunvaellusta. Psykedeelissävytteisen vaihtoehto- ja indierock-kappaleen kerrotaan saaneen innoituksensa Philip K. Dickin ja Haruki Murakamin kirjoista. Niissä maailmat eivät aina ole sitä miltä näyttävät ja pienikin liike saattaa sysätä ihmisen toiseen todellisuuteen.

”Kappaleessa käsitellään ajatusta sielunvaelluksesta: vaellammeko samaa elämää aina uudestaan jauudestaan? Elämää, jossa päädytään aina siihen samaan pimeyteen mistä kaikki on saanut alkunsa. Vaikkaolomuoto olisi eri, lopputulos on sama. Kappale on, kaikesta huolimatta, toiveikas ja keväinen. Sillä onhanpimeys jo ohi? Onhan vielä toivoa?” Kuusamo mietiskelee.

Metempsykoosi-videon ovat ohjanneet Jussi Roine ja Lauri Talja. Pääosaa bändin – Tuomas Asanti, Tero Huotari, Timo Huotari ja Eero Vesterinen – lisäksi näyttelee höyryävän kuuma, rapeareunainen pizza. Katso video alta ja palaa huomenna linjoille pizzasaagan huipennusta varten!

 

Lisää luettavaa