”Musiikin tekeminen on tehnyt minusta paremman myös ihmisenä” – haastattelussa Monspin tuore kiinnitys Serafiina

Serafiinan debyyttisingle ilmestyi eilen.

29.10.2022

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Jodahe, sen löydät täältä.

Tänä lauantaina vuorossa on Serafiina, joka on Monspin tuore kiinnitys. Artisti tekee erilaisilla klubisoundeilla leikittelevää musiikkia, joka liippaa läheltä ainakin r&b:tä sekä pop-musiikkia. Serafiinan debyyttisingle Hullu ilmestyi eilen, ja artisti kertoo kappaleen syntyneen haastavassa elämänvaiheessa, jonka aikana Serafiina päätyi pohtimaan omaa mielenterveyttään. Kappaleen tuotannosta vastaavat Aleksanteri Hulkko, Ani ja Skywalk.

Mikä soi napeissa just nyt?

”Tämän hetken paras biisi (ja artisti) on Take VanBuzzkill! Tämä tyyppi on ihan älyttömän taitava tekemään musaa, puhumattakaan super kauniista melodioista. Biisissä on myös kiva klubiviba, jolla olen aina saanut päivän käyntiin. Take Van tekee mielenkiintoista, erilaista, tanssittavaa ja hassua musaa.”

Mist sä tuut?

”Mun nimi on Serafiina ja tulen Turusta! Kiinnostus musaa kohtaan alkoi varmaan yläasteella, enimmäkseen siksi, ettei tarvinnut mennä välkälle, jos jäi musaluokkaan soittamaan. Jossain kohtaa se alkoi tuntua niin oikealta, että aloin käydä musaopistossa. Pääsin siellä big bandiin, sain vähän esiintymiskokemusta ja kehityin laulajana tosi paljon.”

”Musiikkiopettajani Pekka Kurki näytti miten käytetään Garageband-ohjelmaa, mikä sai mut innostumaan musiikin tekemisestä itse. Julkaisin jotain pätkiä omista ’biiseistä’ Instagramiin ja Goodjoblarry keksi mut sieltä. Aloimme tehdä demoja yhdessä ja hetken päästä tein levytyssopimuksen Monspin kanssa. Iso shout out Goodjoblarry!”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.

”Kun olimme tehneet ekan demoni ja kuuntelin sitä napeista, kelasin vain, että vittu miten siistiä. Sun mielikuvitus lyö kasan sanoja ja lauseita paperille ja sitten sä keksit niihin melodiat, jotka kuulostavat sun mielestä hyviltä. Yhtäkkiä sulla on biisi, joka on just sun näköinen. Kaikki tuo tuntui niin luonnolliselta. Olen sitä kautta oppinut ilmaisemaan itseäni ja omia ajatuksiani paremmin. Voisi jopa sanoa, että musan tekeminen on tehnyt musta paljon paremman myös ihmisenä.”

Supervoimasi?

”Ääni! Se on musta tosi uniikki, vaikka meillä onkin vähän sellainen viha-/rakkaus -suhde. Joka biisiin se muuntautuu eri tavalla ja osaan käyttää sitä niin, että se herättää ihmisissä tunteita.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Ehkä tekstin tulkitsemiseen, siihen miten paljon tässä on tunnetta mukana. Uskon, että se välittyy kuulijalle ja toivon mukaan ainakin joku jossain pystyy samaistumaan mun juttuihin.”

Serafiina?

”Mun musa on lempeää, mutta tarvittaessa iskee kuin nyrkki (nauraa). D&b- ja garage -biitit saa sut tanssimaan ja melankoliset, hunajaiset melodiat houkuttelevat biiseihin sisälle. Kirjoitan kaikesta, mitä elämässäni tapahtuu. Yleensä jotain rakkauteen tai ihmissuhteisiin liittyvää. Terveisin toivoton romantikko… Rakkaus on muutenkin tosi kiva aihe kirjoittaa, koska siitä voi kertoa niin monesta eri näkökulmasta.”

”Mulle tärkeintä artistina on se, että tuntuu hyvältä ja että muilla ihmisillä mun ympärillä tuntuu hyvältä. Oli se sitten kirjoittaminen, laulaminen, biitin tekeminen tai mikä tahansa. Musan pitää tuntua hyvältä. Enkä meinaa sillä sitä, että aina pitäisi olla kivaa. Jos joku alkaa ahdistaa tai tuntua ihan väärältä, se ei ole mulle tie jota kulkea. Mukavuusalueelta voi kyllä poistua ja pitääkin, mutta sekin niin, että kuuntelee omaa mieltä ja kehoa.”

”Luovuus on parhaimmillaan mun mielestä silloin kun sitä vähiten pakottaa ja antaa kaiken tulla ulos just sellaisena kuin se on tullakseen. Aina niitä kappaleita voi muokata jälkeenpäin ja miettiä tekeekö jotain eri tavalla.”

Lisää luettavaa