Kun puhutaan nykypäivän brittimusiikista, tulee nopeasti mieleen salonkikelpoiset brittistarat kuten Dua Lipa, Ed Sheeran ja Harry Styles. Kaukana tästä on brittisensaatio, joka saattaa olla kohta yksi musakentän kuumimmista nimistä. Se on Bad Boy Chiller Crew, joka ei lepää laakereillaan eikä todennäköisesti tule koskaan lepäämäänkään.
Sitten ensimmäisen sinkkunsa Bad Boy Chiller Crew on pitänyt kovaa meteliä. Uutta musiikkia on syntynyt kuin liukuhihnalta ja jokainen niistä iskee suoraan bilehermoon. Kappaleet pohjautuvat bassline-musiikkiin, tässä tapauksessa useimmiten ysärihenkiseen syntikkaan ja tutulta kalskahtavaan amisbiittiin, jonka päälle kolme räppäriä sylkee kaunistelemattomia riimejä. Toki tätä kaikkea tukee peribrittiläinen garagesoundi, joka ohuesti paketoi kappaleet uomiinsa.
BBCC ei käsittele kappaleissaan maailmanrauhaa, vaan aihealueita on muun muassa bilettäminen, kaljanjuonti, autot, saksalainen insinöörityö, kaljanjuonti, autot, naiset ja joskus myös tuulitakit.
Kolmikko, eli Kane, GK ja Clive edustavat juuri niitä pinttejä tyhjentäviä futisfaneja, jotka umpitunnelissa hurraa omiensa puolesta ja vähän sikailee siinä sivussa. Suoraan sanottuna Bad Boy Chiller Crew on juuri niitä brittejä, jotka miljoonille näkyvät niin futisotteluissa kuin eteläisissä lomakohteissa, mutta eivät näy popmusiikin saralla isossa mittapuussa. Eli niitä tyyppejä, jotka edustivat blokecorea ennen kuin sellaista termiä oli keksittykään.
Siis ihmisryhmää, joka jostain syystä ei ole sitä sisintään tuonut audiomuotoon, ainakaan näin näkyvästi. Ehkä Mike Skinneria lukuunottamatta.
Pelkkää rehvastelua tämä kaikki ei ainoastaan ole, vaan julkaisut on huomattavan taidokkaasti tehtyjä. Itseasiassa siinä määrin taidokkaasti, että musiikkimedioiden painavimmasta sanasta vastaava Pitchfork arvosti trion tuoreen Disrespectful-pitkäsoiton paremmaksi mitä Kendrick Lamarin uuden albumin, joka taasen sai lukuisia lähes täydellisiä arvioita kilpailevilta julkaisuilta.
Yhtyeestä voi siis käyttää termiä ”kriitikoiden ylistämä”, joka toki joskus tarkoittaa räppiä, joka haukotuttaa. Tämän bändin kohdalla ei ole niin. Siitä todisteena paitsi uusin levy, myös juuri ilmestynyt When It Rains, It Pours -sinkku.
Singlen kansitaiteessa näytetään keskareita ja toki juodaan kaljaa suoraan tölkistä, mikä on yhtyeen sanoituksista tuttu detalji.
Samalla kappale vie hivenen soundia eteenpäin, mutta vain hivenen. Tyyli on edelleen tunnistettava, eikä bändi lähde liikaa kokeilemaan. Sillä yksi bändin täsmäaseista on myös toistuvuus. Vaikka tältä bändiltä ei tietäisi yhtäkään biisiä, niin viihtyvyys keikoilla on taattu. Toivokaamme siis, että bändi suuntaa pian myös Suomeen. Sillä Suomessa jos jossain osataan arvostaa, kun musiikin tekemisessä tähdätään siihen elämässä tärkeimpään, eli hauskanpitoon.
Tsekkaa alta muutamia näytteitä yhtyeen osaamisesta.