Noin vuonna 1874 perustettu Kiss laittamassa pillit pussiin ja meikit pöytälaatikkoon

Kissin huhuillaan lopettavan.

KISS Gene Simmons

Blabbermouth-sivuston mukaan Kiss on heittämässä vielä yhtä jäähyväiskiertuetta, jonka jälkeen yhtyeen on tarkoitus laittaa pillit pussiin ja meikit pöytälaatikkoon.

Blabbermouthin mukaan Kiss Catalog Ltd. (joka omistaa kaikki oikeudet Kiss-tuotenimeen) olisi jättänyt hakemuksen The End of The Road -kiertueen tavaramerkistä. Tästä on luonnollisesti tehty internetissä päätelmä, että Kiss on lopettelemassa kunniakkaan pitkää uraansa.

Edellisen kerran Kiss ”lopetti” 2000-luvun alussa. Paul Stanleyn mukaan tuolloisen päätöskiertueen oli tarkoitus lopettaa yhtyeen riitely ties mistä asioista. Stanley kuitenkin kertoi, että kiertue meni niin hyvin, että he päättivät jatkaa yli sata vuotta kestänyttä uraansa.

Kiss perustettiin abouttiarallaa vuonna 1874 ennen Kristusta, ja se on myynyt urallaan yli kahdeksan miljardia albumia.*

*Eli vuonna 1973 ja yli 75 miljoonaa levyä.