Nyt näyttäisi siltä, että Alma julkaisee pian uutta materiaalia erään planeetan isoimman supertähden kanssa

Tämähän vaikuttaa... mielenkiintoiselta.

03.10.2018

Alma muutti vähän aika sitten kaikki sosiaalien median tilinsä täysin mustiksi. Instagramin, Facebookin, kaikki. Kerroimme asiasta täällä. Nyt Alman Instagram-sivuille on ilmestynyt kuva, jossa Alma tuijottaa suoraan kameraan ja kuvassa on teksti ”Have you seen her”.

Pienemmälle huomiolle on jäänyt se, että eräskin Miley Cyrus teki saman tummennustempun sosiaalisen median tileilleen jo aiemmin.

Kun nyt otetaan vielä huomioon, että kesällä Alma ja Miley nähtiin yhdessä hengailemassa ja Miley jopa nakutti Alman ihoon tatuoinnin, niin ainakin yksi ynnä yksi yhteen laskemalla näyttäisi nyt siltä, että kaksikolta on tulossa yhteisbiisi – tai ainakin jonkinlaista yhteistyötä. Niin, ja Alma ja Miley esiintyivät myös toistensa Instagram-tarinoissa tuottaja Andrew Wyattin kanssa kesän aikana.

Noin niin kuin yleisesti me täällä Rumban toimituksessa emme usko kuin Paavo Väyryseen. Nyt näyttäisi kuitenkin tosiaan siltä, että jotain isoa on tapahtumassa suomalaisen popmusiikin suhteen.

Odotellaan!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön ALMA (@cyberalma) jakama julkaisu

Lisää luettavaa