Odotettu toinen levy suomalais-tanskalaiselta Liimalta – tunnelmallista maistiaista tuoreella retrobittivideolla ”1982”

Suomalaisen jazz-rumpali Tatu Rönkön ja tanskalaisen Efterklangin ydinjäsenten muodostama Liima tulee taas.

13.09.2017

Elektronisen, klassisen ja muuten vain seikkailullisen musiikin kokeellinen kvartetti Liima julkaisee toisen levynsä 1982 perjantaina 3. marraskuuta 2017.

Rumbassakin alastonta ihailua debyytillään sekä liveneroudellaan herättäneen ryhmän suomalaisperkussionisti Tatu Rönkkö on tekovaiheessa kuvaillut Depeche Mode ja Joy Division -vaikutteista tuotosta seuraavasti:

”Tämä on tanssittavampi levy kuin debyyttimme – kuin hidasta tanssimusiikkia aikuisille.”

Ja sitäpä fiilistä ainakin ensihaukkapala kovasti tarjoilee:

Lisätietoja ja 1982-levyn ennakkotilausmahiksen löytää Liiman omilta nettisivuilta.

Lisää luettavaa