”Olemme pitkään haaveilleet uuden vuoden biisistä, ja nyt sellainen saatiin” – Kauriinmetsästäjät paketoi vuoden 2021 energisellä Haipeis-kappaleellaan

Tällä biisillä voi yhtä hyvin päättää vuoden kuin aloittaa uuden.

01.01.2022

Uuden vuoden bileet tulivat ja menivät, mutta juhlinnan jälkeistä melankoliaa tasoittamaan voi napata stereoihinsa Kauriinmetsästäjien uuden singlen, jollei sitä jo eilen muistanut tehdä. Korkealentoisen energisesti sykkivä ja vuoden 2021 viimeisenä päivänä julki ehtinyt Haipeis on elektropop-duon toinen julkaisu kahden vuoden hiljaiselon jälkeen, joka päättyi lokakuussa ilmestyneeseen Haamuja-singleen. Voit lukea biisistä lisää täältä, josta löytyy myös pienimuotoinen Kauriinmetsästäjien kanssa tehty haastattelu.

Haipeis on syntynyt yhteistyössä artistina tunnetun Anin ja tuottaja Joonas Laaksoharjun kanssa.

”Halusimme kaikkien ikävien uutisten ympäröimänä luoda positiivista energiaa huokuvan biisin. Meillä oli siis jo studiolle Joonas Laaksoharjun kanssa mennessä tavoitteena se, että nyt tehdään jotain positiivista”, Heikki Petrellin ja Tuomas Kaitasen muodostama Kauriimetsästäjät kertoo. ”Mukaan biisiä kirjottamaan ja melsuttelemaan tuli myös upea artisti Ani. Saimme tällä tiimillä huikean hienon ja hyvän fiiliksen biisin kasaan. Olemme myös pitkään haaveilleet, että olisi hauska julkaista kappale uutena vuotena. Haipeis-kappaleen valmistumisen jälkeen totesimme, että se on muuten tässä.”

Niinhän se on. Capitolin julkaisema Haipeis ei ole liiallisen hektinen eikä ylenpalttisesti energiaa vaativa, vaan pehmoisen keinuva ja kevyisiin sfääreihin avuliaasti kohottava hyvän mielen kappale. Löydät sen suoraan alta.

Lisää luettavaa