Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Emma & Matilda, sen löydät täältä.
Vuoden ensimmäisessä haastattelussa matkastaan kohti artistin uraa kertoo Emmy June, joka julkaisee debyyttialbuminsa helmikuun 10. päivä. Bändivetoista indiepoppia tekevän artistin juuret ovat rootsissa, soul-musiikissa ja amerikkalaisessa singer-songwriter -traditiossa. Joulukuussa ilmestyi hänen viimeisin singlensä Me & My Mom, jossa hän käsittelee rehellisesti ja herkästi äidin ja lapsen ainutlaatuista suhdetta.
Mikä soi napeissa just nyt?
“Yolan Starlight-kappale, tai oikeastaan koko hänen viimeisin albuminsa Stand For Myself. Mutta Starlight on mun voimabiisini. Mua kiehtoo kappaleen orgaanisuus, juurevuus ja täyteläinen soundi.”
Mist sä tuut?
“Olen itseoppinut omakustannelaulaja ja lauluntekijä Emmy June. Aloin tehdä musiikkia 7-8 vuotta sitten kun olin muuttanut Göteborgiin. Olin aiemmin opiskellut kuvataidetta ja vaatesuunnittelua, mutta olin vähän jumissa niiden hommien kanssa. Olen aina tehnyt taidetta, mutta jotenkin se ei enää lähtenyt kuvataidepuolella. Se tuntui pahalta, sillä tarvitsen ulostuloväylän omille asioilleni. Muuttaessani ulkomaille ja aloittaessani elämän tyhjältä pöydältä tajusin mikä on itselleni luontaisin tapa olla ja tehdä asioita, kun tiellä ei enää ollutkaan niitä samoja arkisia juttuja kuin Suomessa.”
“Aloin treenata ruotsin kieltä ja samalla tein ruotsiksi biisejä, että oppisin kielen. Mutta sitten tajusin, että oikeastaan halusinkin vain tehdä biisejä. Irtisanouduin duunista ja lähdin lauluntekijäkouluun Norjan ja Ruotsin rajalle. Muutaman vuoden päästä muutin takaisin Suomeen ja aloin keikkailla bändin kanssa. Sitä olen tehnyt aktiivisesti vuodesta 2017 lähtien, lukuun ottamatta koronavuosia.”
“Julkaisen debyyttialbumini 10. päivä helmikuuta. Se on todella jännittävää! Olen miettinyt sitä asiaa joka päivä viimeisen vuoden ajan, ja nyt se on tulossa. Se tuntuu absurdilta ja super siistiltä.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
“Olen tiennyt lapsesta lähtien, että olen laulaja. Ehdottomasti. Olen aina laulanut. Parikymppisenä mulla oli vähän huonoa itsetuntoa, enkä oikein osannut uskoa itseeni. Mutta kun muutin ulkomaille ja huomasin että juoksen töistä kotiin opettelemaan laulun tekemistä, tajusin että siitä tulee mun loppuelämäni. Vaikka kukaan muu ei uskonut muhun, niin mä tiesin sen. Se oli mulle itsestäänselvää.”
“Vaikka en alkuun tiennyt yhtään miten musiikkia tehdään, vaan opiskelin tutoriaalien kautta laulun tekemistä ja äänittämistä, muistan silti olleeni todella varma siitä, että olen oikealla tiellä. Olin silloin jo 28-vuotias, joten luottamus itseeni tuli melko myöhään. Mutta uskon siihen, että asiat tapahtuvat omalla painollaan juuri kuten niiden pitää ja silloin kuin niiden pitää. Emme me oikein voi muutakaan.”
Musiikillinen esikuvasi?
“Laulullisesti voisin nimetä kenet tahansa soul-puolen artistin. Mutta lapsesta lähtien olen fanittanut Kate Bushia. Innostun omaehtoisuudesta, siitä että ei välitetä tämän hetken trendeistä tai siitä miten asiat pitäisi jonkun toisen mielestä tehdä. Arvostan myös sitä, että hän oppi matkan varrella tuottamaan itse omaa musiikkiaan älyttömän hienosti. En ole tietoisesti yrittänyt tehdä Kate Bushin kuuloista musiikkia, mutta se positiivinen tekemisen meininki sekä arkisuuden ja taianomaisuuden yhdistelmä kiehtoo mua. Toivon niiden kuuluvan myös omassa musiikissani.”
Supervoimasi?
“Haluan painottaa olevani ehdottomasti live-puolen tyyppi. Olen kyllä lauluntekijä ja laulaja, mutta kaikista eniten koen olevani esiintyvä taiteilija. Olen aika ujo tyyppi muuten, mutta bändin kanssa koen saavani siivet. Se on se mitä rakastan tehdä. Jos mun pitäisi puhua julkisesti isolle porukalle tai pitää esitelmä tai edes lavaspiikki, se olisi ihan kauheaa. Mutta heti kun alan laulaa, musta tulee todella varma itsestäni. Ehkä se johtuu siitä, että musiikki tulee jostain toisesta aivolohkosta.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
“Bändivetoisuuteen ja orgaanisuuteen. Ja siihen, että musiikkini poikkeaa tällä hetkellä radiosoundista. Siinä on nostalgisuutta, ja jotain mitä ei ehkä ole tehty aikaisemmin. Tai ainakin toivon niin. Siinä on vanhaa ja uutta.”
Emmy June?
“Artistinimeni tulee siitä, että olen syntynyt kesäkuussa. Olen aina kokenut olevani kesän ja luonnon lapsi. Ihan aluksi lähdin tekemään soulia ja roots-musiikkia, mutta matkan varrella musiikkini on muuttunut pop-rockin suuntaan. Siellä on kuitenkin edelleen mukana sielukkuutta ja juurevuutta. Aiheet pyörivät oman tien etsimisen, nuoruuden kasvukipujen ja ylipäätään ihmisten kasvuprosessien ympärillä.”
“Erityisesti mua kiehtovat eri muotoiset ihmissuhteet. Pidän kyllä rakkausaiheisista biiseistä, mutta olen huomannut kirjoittavani paljon ystävyydestä ja muista ihmissuhteista kuin perinteisistä parisuhteista. Oma elämäni ei ole mennyt perinteisten kaavojen mukaisesti: en ole mennyt naimisiin tietyn ikäisenä tai hommannut lapsia, vaan olen aina ollut vapaa sielu. Siksi ystävyys- ja kämppissuhteet ovat muodostaneet sen oman perheen elämän varrella.”
“Lähipiirini kautta olen viime aikoina huomannut paljon keskustelua siitä, että kuka jaksaa tehdä rakkausbiisejä. Mä taas olen aina rakastanut sellaisia eikä niissä ole mitään vikaa! Rakastan suuria power balladeja, ja soul-musiikissa lauletaan tietysti paljon rakkaudesta. Ihmisellä on myös luonnollinen kaipuu siihen, että löytäisi jonkun, ja että olisi se punainen mökki ja perunamaa.”
“Olen myös kiinnostunut tietynlaisista ristiriidoista ja levottomuudesta, ja toisaalta oman paikan etsimisestä ja löytämisestä. Olen käsitellyt biiseissäni myös sitä, että tulee niin sanotusti normaalista perheestä, mutta sitten elämä onkin mennyt ihan eri tavalla kuin olisi voinut odottaa, kuten itseni kohdalla. Olen kunnon boheemi. Vaikka pidän sitä itse normaalina, sitä pidetään myös vähän epänormaalina. Siinä on ristiriita, jota tulen käsittelemään luultavasti loppuelämäni. Olenko outo vai en?”