Oliko Renny Harlin huonoin ohjaaja maailmassa vuonna 2021? Ainakin eräs heistä, väittää tunnettu palkintogaala

Renny Razzies-ehdokkaana.

The Golden Raspberry Awards -ehdokkaat on jälleen julkistettu. Razzies-palkintogaalassa muistetaan vuoden heikoimpia suorituksia elokuvataiteen saralla.

Huonoimman elokuvan tittelista ”kisaa” viisi elokuvaa: Prinsessa Diana -musikaali Diana, Karen, The Woman in the Window sekä koripalloilija LeBron Jamesin tähdittämä Space Jam: A New Legacy kisaavat kaikki huonoimman elokuvan kyseenalaisesta arvonimestä.

Mukana Razzies-gaalassa on myös suomiväriä. Renny Harlin on ehdolla hunoimmaksi ohjaajaksi elokuvallaan The Misfits. Bruce Willis on puolestaan ehdolla peräti kahdeksan elokuvan voimin, sillä mieheltä ilmestyi viime vuonna kahdeksan leffaa.

Jared Leto on ehdolla surkeimmaksi sivuosanäyttelijäksi roolistaan elokuvassa House of Gucci. Leton suoritus jäi mieleen myös elokuvan Rumbaan arvostelleelle Jukka Hätiselle:

”Jared Leto esittää Al Pacinon vähälahjaista poikaa, Paoloa. Leto lyö roolin lekkeriksi. Jokainen kohtaus, jossa Paolo on mukana, tuntuu muutaman markan kalliimmalta Kummeli-sketsiltä italialaisista.”

Arvion voit lukea täältä. Mikä oudointa, Letoa huhutaan ehdolle samasta roolistaan myös Oscareiden puolelle.

Kaikki ehdokkaat löydät alta.

Huonoin elokuva

Diana the Musical (Netflix-versio)
Infinite
Karen
Space Jam: Uusi legenda
The Woman in the Window

Huonoin miesnäyttelijä

Scott Eastwood (Dangerous)
Roe Hartrampf (prinssi Charlesina) (Diana the Musical)
LeBron James (Space Jam: Uusi aika)
Ben Platt (Dear Evan Hansen)
Mark Wahlberg (Infinite)

Huonoin naisnäyttelijä

Amy Adams (The Woman in the Window)
Jeanna de Waal (Diana the Musical)
Megan Fox (Midnight in the Switchgrass)
Taryn Manning (Karen)
Ruby Rose (Vanquish)

Huonoin naissivuosa

Amy Adams (Dear Evan Hansen)
Sophie Cookson (Infinite)
Erin Davie (Camillana) (Diana the Musical)
Judy Kaye (kuningatar Elizabethina and Barbara Cartlandina) (Diana the Musical)
Taryn Manning (Every Last One of Them)

Huonoin miessivuosa

Ben Affleck (The Last Duel)
Nick Cannon (The Misfits)
Mel Gibson (Dangerous)
Gareth Keegan (James Hewittinä, hevoskouluttajana) (Diana the Musical)
Jared Leto (House of Gucci)

Huonoin suoritus Bruce Willisiltä vuoden 2021 -elokuvassa

Bruce Willis (American Siege)
Bruce Willis (Apex)
Bruce Willis (Cosmic Sin)
Bruce Willis (Deadlock)
Bruce Willis (Fortress)
Bruce Willis (Midnight in the Switchgrass)
Bruce Willis (Out of Death)
Bruce Willis (Survive the Game)

Huonoin pari

Kuka tahansa näyttelijöistä ja mikä tahansa huonosti sanoitettu ja koreografisoitu musikaalikohtaus (Diana the Musical)
LeBron James ja kuka tahansa animaatiohahmo tai Time-Warnerin tuote (Space Jam: Uusi aika)
Jared Leto ja hänen 17 paunan lateksinaamansa, vaatteensa tai naurettava aksenttinsa (House of Gucci)
Ben Platt ja mikä tahansa hahmo, joka esittää, että Plattin laulu 24–7 on normaali (Dear Evan Hansen)
Tom & Jerry (aka Itchy & Scratchy) (Tom & Jerry the Movie)

Huonoin uusintafilmatisointi tai jatko-osa

Karen (inadvertent remake of ”Cruella deVil”)
Space Jam: Uusi aika
Tom & Jerry
Twist (Rap uusintaversio Oliver Twististä)
The Woman in the Window (rip-off Takaikkunasta)

Huonoin ohjaaja

Christopher Ashley (Diana the Musical)
Stephen Chbosky (Dear Evan Hansen)
Coke Daniels (Karen)
Renny Harlin (The Misfits)
Joe Wright (The Woman in the Window)

Huonoin käsikirjoitus

Diana the Musical
Karen
The Misfits
Twist
The Woman in the Window

 

Lisää luettavaa