Päästä luovuutesi valloilleen Zineton-maratonissa

Zinet = parhaita.

12.07.2022

30.9.–2,10. välisenä aikana vietetään Zineton-maratonia.

Juoksemisen sijaan Zinetonissa tehdään pienlehti eli zine yhden viikonlopun aikana. ”Syys-lokakuun taitteessa jo kolmatta kertaa järjestettävä Zineton ei ole kilpailu vaan haaste, jota ei voi hävitä”, tiedote kertoo.

Zineton-haasteviikonloppu alkaa perjantaina 30.9. teemojen arvonnalla ja päättyy sunnuntaina 2.10. oman teoksen palautukseen. Mukaan voi ilmoittautua mukaan yksin tai kaveriporukalla, ja osallistua voi mistä maailmankolkasta tahansa.

Tänä vuonna Zineton haluaa toivottaa tervetulleeksi mukaan erityisesti outsider-taiteentekijöitä. Outsider-taiteella tarkoitetaan pääsääntöisesti koulutetun taidemaailman ulkopuolella tehtyä taidetta. Suomessa outsider-taiteen keskeisimpiä muotoja ovat ITE-taide, erityistaide ja mielenterveyskuntoutujien taide.

“Zinen voi rakentaa vaikkapa runojen, sarjakuvan tai valokuvien ympärille. Se voi olla käsintehty, digitaalinen tai yhdistelmä erilaisia tekotapoja. Viime vuoden teoksien joukossa oli mm. kakunmuotoinen, askarreltu lehti sekä yksi kokonaan neulottu teos. Zine on moneen muotoon venyvä, upea formaatti”, kertoo Anna Suonsyrjä, yksi Zinetonin kolmesta tuottajasta.

Ilmoittautuminen haasteviikonloppuun aukeaa 1.9. klo 15 täällä. Osallistumismaksut on pyritty pitämään maltillisina, ja itselle sopivan hintakategorian voi valita tiimin koon ja varallisuuden mukaan.

Kaikki palautetut zinet saavat kunniamaininnan Zineton-Gaalassa, joka käynnistää samalla parin viikon mittaisen zinenäyttelyn. Juhlallisuudet ja näyttely järjestetään tänä vuonna Helsingissä, Pertin Valinnan uusissa tiloissa.

Lisää tietoa tulee Zinetonin Facebook-sivuille tänne.

Lisää luettavaa