Pesson post-Disney -maailma on palkitsevan yllätyksellinen

33-albumi ammentaa Backstreet Boysin, TLC:n, Timbalandin ja Mint Conditionin maailmoista.

Pesson albumi nimeltä 33 julkaistiin torstaina. Se ilmestyi Sonyn kautta, ja se ammentaa inspiraationsa poikabändimusiikista sekä 2000-luvun alun hiphopista ja r&b:stä. Kaksi vuotta tekeillä olleella albumilla vierailevat Asa, F, Vepu, Nelma U, Eetu, Pehmoaino, Jeremie, Dj Ibusal, Pyy, Mattis, Ek sekä Kyynel.

Ihmisyyteen mahtuu niin paljon ja kaikki ääripäät, mutta aina vain se rakkaus pysyy. Aiheista vanhin ja klassisin on Pesson levyllä läsnä monelta kantilta ja usean toisensakin kumoavan mielentilan kautta käsiteltynä, sillä 33-levy kertaa ihmissuhteiden aakkosia yhden sukupolven jaetusta perinnöstä virkistävästi ammentaen.

Disneyn hattaranhempeiden “onnellisena elämänsä loppuun asti” -satujen suossa koko lapsuutensa rämpineenä on ollut jossain vaiheessa pakko tehdä rauha sen kanssa, että oikeasti se satulinna on joku Kallion kymmenen neliön luukku ilman suihkua, ja ne unelmien prinssit ja prinsessat ovat traumojaan siellä samassa luukussa päihteillä lääkitseviä ikinuoria. Pesso ei asiaa kenties aivan näin synkeästi ilmaise, mutta nojaa ehdottomasti akuutimmin siihen post-Disney-yksinäisyyteen kuin mihinkään väsyneen epärealistiseen rakkauslauluun.

Ja onneksi niin, sillä jälkimmäinen versiointi on tehty miljoonasti, kun taas Pesson levyjä on vain yksi. (Tai siis onhan niitä useampi, mutta tiedätte mitä tarkoitan.) 33-albumilla ovat läsnä kaikki perinteiset ihmissuhteissa möyrimisistä heräävät tunnelmat, kuten ikävä, pelko, rauhattomuus ja turhautuneisuus, ja toisaalta taas se, miksi me niitä suhteita ylipäätään uudestaan ja uudestaan jaksamme rakennella: kuulas onni, sen kaltainen autuaan huoleton vapaus jonka vain rysähtäen alkava ihastus voi synnyttää, suloinen ujous, vilpitön herkkyys, velvollisuudet unohtumaan saava ensihuuma… ja niin edelleen.

Tuttujen tunteiden käsittely on kuitenkin albumilla perinteistä poiketen sillä tavalla raikasta, että yhden nelikymmenminuuttisen aikana pintaan nousevat kaikki mahdolliset vaiheet romanttisen ihmissuhteen kaaresta. On kivulias tarvitsevuus, ja toisaalta taas kyllästynyt irtipäästö. On asiaankuuluva epävarmuus ja vaiheilu, sekä samalla suoraviivaisen dominoiva ja omat tarpeet oikeuttava ehdottomuus. On riettaan seksuaalinen päällikköviba ja siveellisen puhtoinen lempeys ja lämpö.

Ja myös, vaikka tunneilmasto on tuttu, ei sen toteutuksessa ole mitään kulunutta. Levyn sisään on ripoteltu sellaisia koukkuja ja yllätyksiä, että kokonaisuuden pyörittäminen uudestaan ja uudestaan tuntuu paikoin pääsiäispupun vierailulta. Oli kyseessä sitten ysärillä voittoisaa suosiota niittäneiden poikabändien testamentista, joka kuuluu albumin tuotannossa ja Pesson äänenkäytössä, tai vierailijoiden ansiokkaista osuuksista, jotka tuntuvat olevan yhtä keskeisessä osassa kuin Pesso itse, tarjoaa albumi lukuisia polkuja, jotka paljastuvat vasta vaivihkaa.

Vierailijoihin liittyen on pakko nopeasti nostaa esiin muutama. Ensinnäkin Jeremie, jonka kaunis laulu rytmittää Pesson runollisia lyriikoita hivelevästi kuin kesäisen sadepäivän lempeästi niskaan satava vesiharso. Pehmoaino, jonka puhutteleva osuus kasvattaa entisestään odotuksia artistin tulevia tekemisiä kohtaan. Ja viimeisenä Kyynel, jonka syviin vetävä vierailu albumin päättävässä bonus-biisissä tuntuu mielekkäältä lahjalta, eikä suinkaan sillä tavalla sivumerkitykseltä kuin bonus-kappaleilta normaalisti voisi odottaa.

Hihityttävien suomiräpin kaanoniin (moi Pyhimys) (jolta Pesso muuten häkellyttävästi paikoin kuulostaa) tai 2000-luvun alun kansainvälisiin hiphoph-hitteihin (pitäisikin kuunnella se Nellyn ja Kelly Rowlandin Dilemma pitkästä aikaa) liittyvien viittausten kautta päästään käsiksi albumin biittimaailmaan, josta vastaa Pesson lisäksi lahjakas Supboe. Kenties kriittisessä kasvuvaiheessa alitajuntaan syöpyneiden Bäkkäri-biisien kaiku albumin tuotannossa tekee siitä niin suunnattoman miellyttävän, tai sitten Pesso ja Supboe yksinkertaisesti osaavat hommansa.

Ikään kuin kaikki tämä ei jo olisi tarpeeksi, helmeilee albumilla myös aivan omaa luokkaansa oleva numerologinen mystiikka. Albumi ilmestyi 3.3. ja sen nimi on 33, jonka lisäksi levyllä toistuvat erilaiset numerosarjat.

”Kuuntelin Bon Iverin 33 ”GOD” -kappaletta samalla kun katselin ystävän gradumallistoa, jossa toistui sama numero 33”, Pesso kertoo. “Numerolla oli jotain tekemistä myös itseni kanssa, sillä olin pian täyttämässä 33 vuotta ja allekirjoittamassa 33:n albumin levytyssopimusta. Kai tämä on jonkinlainen kummallinen tribuutti sille Bon Iverin albumille, joka auttoi minua yksinäisyyden tunteeni kanssa.”

Ehkä vuorostaan Pesso auttaa nyt jotakuta oman yksinäisyyden tunteensa kanssa. Tai lähestulkoon minkä tunteen tahansa. Levy on sen verran kattava ja moniulotteinen kokemus, että samaistumispintaa ja lohtua löytynee jos jonkinmoiseen kriisiin. Tai ihan vain arkea valaisemaan.

Lisää luettavaa