Kuten kesällä uutisoimme, Taylor Swift julkaisi hienon Folklore-yllätysalbumin. Yllätystä siinä ei ollut ainoastaan sen julkaisustrategia vaan myös sen tyyli. Folklore oli vakuutta folk-albumi, jota oli ollut tuottamassa The Nationalista tuttu Aaron Dessner ja Bleachers-yhtyeen Jack Antonoff. Näin folk-vetoinen soundi oli Swiftille uutta, sanoitusmaailmassa tuttuja teemoja toki löytyy.
Rolling Stone nosti kokonaisuuden vuosikatsauksessaan vuoden parhaimmaksi albumiksi. Lisäksi levy keräsi muutenkin hyviä arvioita, sekä tietysti huiman määrän uusia kuulijoita artistille. Joten monella varmasti herahti vesi kielelle, kun Taylor Swift ilmoitti somejulkaisuissaan, että Folklore saa jatkoa. Evermore olisi Folkloren sisarlevy ja syntynyt samantyyppisissä studiosessioissa. Se lupaa jo ennakkoon levyn kannalta hyvää.
Albumilla vierailee edeltäjänsä tapaan Bon Iver -yhtye, mutta myös Haim ja The National ovat antaneet panoksensa. Biisejä levyllä on 15, eli vähemmän kuin aiemmalla. Kuultavaa silti riittää ja mahtipontinen edeltää oli jo osoitus taidosta hallita laajaa kokonaisuutta. Tuottajat ovat pysyneet samana, Dessner on ollut tekemässä lähes jokaista kappaletta.
Levy on julkaistu aivan juuri, joten syväanalyyseja ei ole syytä antaa. Sen sijaan tarjolla on muutama näyte levystä. Koko paketti löytyy sitten tietysti suoratoistopalveluista.