Viime viikon perjantaina ilmestyi yksi kotimaisen räpin kovasti odotetuista debyyttilevyistä. Silkinpehmeen vetämän Rolling-levymerkin kautta julkaistiin Valman albumi La Vida Moka, jonka jo ensimmäinen single herätti tämän vuoden alussa positiivista huomiota. Äänet Käskee -kaksikon, Beats Pleasen sekä Flegmaatikot-yhtyeestä tuttujen Tiedemiehen ja Leijonamielen tuotannolla varustetulla kokonaisuudella vierailee Olli Antonio sekä äsken mainittu Silkinpehmee.
La Vida Mokaa voisi sen vaivattomuuden ja samettisuuden vuoksi erehtyä kutsumaan ikään kuin perusräpiksi. Valma sen kuin riimittelee menemään leppoisuuden aallokossa, käsitellen aivan tavallisia arjen asioita sellaisin elkein, jotka elämänkokemus väistämättä juurruttaa ihmiseen: välillä viisaiden ja syvällisten näkökulmien kautta, jotka parhaimmillaan maksimoivat elämässä koettua onnea; välillä taas ahdistuksen ja pettyneisyyden karvain sävyin.
Kokonaisuus ei kuitenkaan ole sellaista pitkäveteisyyttä nähnytkään, mitä tavanomaiseen arkiräppäämiseen on vaarana sisältyä. Varsinkin viiteryhmänsä sisällä albumi tarjonnee paljon mielekkäitä sävyjä ihan jo laajan samaistumispintansa kautta. Ihmissuhteet kiemurtelevat läpi sitoutumiskammoisten ristiriitaisuuksien. Kiitettävästi elämänhallinnassa suoriutumiseen tarvittavan motivaation räikeä puuttuminen herkistää kuuntelemaan perustarpeita – kunhan on pizzaa ja kaljaa, se saa luvan riittää. Valheita tehtailevat exät saavat osakseen suorat sanat, kuten myös tyypit, jotka eivät muuten kuuntele tai kunnioita kumppaniaan.
Mukana muodossa tai toisessa ovat Drake ja 50 Cent, sekä ysäriräpin perintö – tämä kuitenkin pääosin hiphopin kultakauden puoleen kumartavien biittien kautta. Albumin lyriikoissa käväisee myös Cheek, mutta ei tämän musiikillisen menestyksen vaan mielialahäiriö-diagnoosinsa kautta.
Keskeisenä elementtinä albumilla kuuluukin avoimuus omiin epävarmuuksiin ja mielen haasteisiin liittyen, sekä silottelemattoman pinnan rosoiseksi jättäminen aivan tietoisena valintana. Harvapa tästä maailmanajasta selviää ilman jonkinnäköisiä epätasapainotiloja, joten ketä kiinnostaa niiden piilottelu? Valma ainakin lyö kaikki kortit tiskiin: “Kerron lekurille että ahistaa, nii se ehdottaa joogaa ja ulkoilmaa / Oonko masentunu vai vaan tosi laiska, kiukuttelen ja oven peräs kiinni paiskaan.”
Valman pehmeän matala ja raukean tasainen tyyli räpätä tulee viimeistään levyn kuuntelun jälkeen tunnistettavaksi ja tutuksi, mutta brändi toimii ja tekee Valmalle oikeutta. Kappaleet ovat henkilökohtaisen ja intiimin oloisia, mielikuva jota Valman välillä lähes kuiskaten esitetyt rivit vahvistavat. Samalla äänellä on kuitenkin välillä myös etäännyttävä efektinsä sen muuntuessa erilaisin elementein milloin kaikuvaan, milloin rahisevaan muotoon.
Tarpeetonta lienee sanoa, että La Vida Moka on sen arvoinen, että siihen kannattaa panostaa aikaa ja tarkasti kuuntelevaa korvaa. Levy menee läpi musiikillisesti rentouttavana ja henkisesti helpottavana välisoittona keskellä hektistä arkea, kuten myös jämähtäneitä ajatuskulkuja älykkäästi haastavana filosofiana.