Valman debyyttisinglellä nostetaan hattua Fintelligensille ja kritisoidaan yksilökeskeistä menestysretoriikkaa

Massii ja maailmanrauhaa -kappale on artistin ensimmäinen julkaisu Silkinpehmeen luotsaamalla levy-yhtiöllä.

Debyyttilevyään syksylle 2022 kaavaileva räppäri Valma julkaisi ensimmäisen singlensä nyt perjantaina Rolling Records -levymerkin kautta. Massii ja maailmanrauhaa -kappaleen biitin takaa löytyy aktiivisesti eri räppäreiden kuten Gasellien ja Junon kanssa musiikkia tehnyt Äänet Käskee -tuottajaduo, joka tulee vastaamaan albumin biiteistä yhdessä Tiedemiehen sekä Beats Pleasen kanssa.

25-vuotias Helsingin Kalliosta kotoisin oleva Valma kiinnitettiin Rollingille viime vuonna, kun levy-yhtiön toiminnasta vastaava Antti Keskinen eli Silkinpehmee löysi artistin sattumalta Soundcloudista. Keskinen oli sen verran vakuuttunut Valman omintakeisesta äänestä, erinomaisesta flowsta, rytmitajusta sekä elämänmakuisista sanoituksista, että tarjosi tälle näiden pohjalta suoraan sopimusta.

“2021 alkuvuodesta mulle tuli sellainen olo, että voisi tehdä ‘läpällä’ biisin”, Valma kertoi Rumban haastattelussa tammikuun alussa. “Olin kirjoittanut jotain lyriikoita ylös sen kummemmin miettimättä sitä. Kävin frendin vaatekaapissa nauhoittamassa biisin, jonka julkaisin Soundcloudissa. En ollut räpännyt ikinä kenenkään edessä, ja sanoin kaverille, että ‘älä sitten kerro kenellekään, että tulen nauhoittamaan’. Jännitti, mutta se oli ihan hiton kivaa ja oikeasti yllättävän helppoa.”

Nyt käsillä on siis Valman ensimmäinen single, jonka tunnelma on pehmeän soljuva sekä artistin lumoavan äänenkäytön että ysärihenkisen biitin ansiosta. Kappaleessa kuljetaan jalat vankkumattomasti maan pinnalla, kun Valma tarkastelee terävästi menestykseen ja hyvinvointiin vaikuttavia seikkoja osuvan realististen lasien läpi. Vaikka kaiken maailman fitness-gurut ja selfhelp-mestarit muuta yrittäisivät väittää, jokainen ei ole oman onnensa seppä, vaan etuoikeutetulla asemalla ja muilla itsen ulkopuolisilla tekijöillä on ratkaisevasti näppinsä pelissä sen suhteen kuka onnistuu missäkin ja kuka ei.

Kappaleessa kutkuttavaa on kontrasti suorapuheisuuden ja viiltävien huomioiden sekä lämpimästi ja ilmavasti hivelevän ilmapiirin välillä. Valma räppää sulavalla itsestäänselvyydellä ja taitavasti sanaillen, onnistuen esimerkiksi kertosäkeessä samaan aikaan heittämään propsit Fintelligensille että sivaltamaan kohti yksilön vastuuta liikaa painottavaa hyvinvointihaihattelua. Vaikeahan tällaisen edessä on olla hurmaantumatta.

Kuuntele Massii ja maailmanrauhaa alta.

YouTube video

Lisää luettavaa