Sanni laulaa ihmissuhteesta, jossa ei ole tulevaisuutta

Kuuntele seuraava single artistin tulevalta albumilta.

08.10.2021

Sanni julkaisi toisen singlen tulevalta albumiltaan, jota artisti on työstänyt Ruusut-yhtyeestä tunnetun Alpo Nummelinin kanssa. Kappale on nimeltään Kesken ja sen tuottajina ovat toimineet Sannin ja Nummelinin lisäksi Heviteemu ja Jukka Immonen.

Akustisella kitaralla alkava biisi kerää ympärilleen liike-energiaa sähkökitaroineen, viuluineen ja kööreineen, ja paisuu aina nyky-Coldplayn areenapumppauksen mieleen tuoviin mittoihin. Voisi jopa todeta, että pitkästä aikaa kyseessä on ”perus-Sannia”. Loppuun jätetty yksityiskohta on varsin toimiva tehoste ensimmäisellä kuuntelukerralla.

”Kesken on biisi, joka lähti syntymään tosi luonnollisesti kitaran kanssa kotisohvalla”, Sanni kertoo.

”Se ei yritä olla mitään muuta kuin mikä se on: intuitiivinen pieni hetki, jossa sain kiinni miltä irti päästäminen tuntuu. Hetki, kun hyväksyy että ihmissuhteella on historia, mutta ei tulevaisuutta. Elämä vaan jatkaa rullaamistaan vaikka mitä kävis. Se on tässä biisissä ehkä karuinta ja kauneinta.”

Tekstinsä puolesta se siis jatkaa albumin ensisingle Pettäjän lailla ihmissuhteiden solmukohtien tutkiskelua. Pettäjä julkaistiin keväällä, lue siitä tarkemmin täältä.

Kesken-kappaleelle julkaistaan samaan syssyyn musiikkivideo. Sen on ohjannut Dracula-lyhärin Sannille tehnyt Karim Saheb.

”Istuttiin Karimin kanssa alas ja puhuttiin elämästä, musasta ja siitä millaisena haluisin ihmisten näkevän mut tän biisin julkaisussa. Oli heti selvää, että haluttiin tehdä video, jossa mä tuun omana itsenäni läpi”, Sanni sanoo.

”Koska Kesken niin avoin biisi, haluttiin tehdä videosta myös aito, läsnäoleva ja mun näköinen. Halusin että videolla on myös jotain sellaista mikä saa katsojan miettimään, että wau miten tää on tehty? Siinä onnistuttiin. Myös kitaran soittaminen liikkuvassa lava-autossa dronen pörrätessä ympärillä oli ehdottomasti yksi raksi mun bucket-listalla.”

Sannin Kesken ja sille kuvattu video löytyvät alta.

YouTube video

Lisää luettavaa