Timo Lassy julkaisee huomenna uuden triokokoonpanonsa albumin Timo Lassy Trio, We Jazzin kautta, tottahan toki. Levyllä saksofonistin rinnalla soittavat basisti Ville Herrala ja rumpali Jaska Lukkarinen. Elokuvallista ja melankolista jazzmusiikkia maustavat paikoin myös syntetisaattorit ja jousiorkesteri. Rumballa on ilo ja kunnia tarjota albumi ennakkokuunneltavaksi. Soittimen alla Lassyn kuulumiset levyn julkaisun kynnyksellä.
Olit alkuviikosta esiintymässä Helsingin kaupungin konsertissa, jossa testattiin koronapassia. Minkälainen fiilis jäi?
”Tunnelma siellä oli oikein hyvä, ja tietty oli etuoikeutettu tilaisuus päästä keikalle kun niin moni juttu on lähtenyt alta täysin varoittamatta. Toivottavasti maan hallitus pistäisi nyt isompaa vaihdetta silmään tämän suhteen ja saataisiin tapahtumat auki. Olen kuullut, että monissa sivistyneissä valtioissa koronapassi on ollut jo hyvän aikaa käytössä onnistuneesti.”
”Pandemia-aika on ollut itselleni suht rankkaa, ajoittain suorastaan lamaannuttavaa. Sillä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että nyt kun kuuntelen valmista tuotosta, huomaan siitä tulleen ehkä aiempiin tekeleisiini verrattuna yleisilmeeltään melankolisempaa.”
Perjantaina ilmestyvällä Timo Lassy Trio -albumilla soittaa lisäksesi basisti Ville Herrala ja rumpali Jaska Lukkarinen. Miten tämä kokoonpano on syntynyt?
”Ennen korona-aikaa osuttiin ihan sattuman oikusta tällä ryhmällä yhden frendin synttäreille keikalle, bändi oli sankarin toiveiden mukaan kasattu. Keikka onnistui todella hyvin ja siitä jäi erittäin inspiroituneet fiilikset. Taisinkin tokaista jätkille onnellisuuspäissäni illan aikana, että tää ei jää tähän. Ja tässä sitä ollaan. Välietappina ja lopullisena kimmokkeena uudelle kokoonpanolle toimi kevään 2020 home delivery -keikkapäivä rekan lavalta ympäri Turkua. Tämän jälkeen aloin työstää projektia tosissaan eteenpäin.”
Miten musiikin tekeminen triolle eroaa esimerkiksi siitä, kun tekisit bändikokoonpanollesi musaa?
”Ihan jo siitä, että kun on eri tyypit soittamassa, niin se kuulostaa erilaiselta. Triossa on vähemmän soittajia, eikä sointusoitinta, niin se on minimalistisempaa. Ja kun soundissa on enemmän tilaa, niin tuli idea tuottaa levyä eteenpäin – jousia ja vähän syntsahommaa. Levynä tästä tuli aika tuotettu kokonaisuus, paketti, kun taas livenä se on jotain muuta. Tässä on kaksi ulottuvuutta. Samoja biisejä soitetaan livenä triolla ja siellä tulee jazzmusiikille ominaisia hetkessä tapahtuvia juttuja ja paljon improvisointia.”
No sitten soittajiin: basisti Ville Herrala, minkälainen tyyppi on kyseessä?
”Ville on ilmaisuvoimainen soittaja, rohkea seikkailija. Pienessä kokoonpanossa jokaisen rooli korostuu entisestään, ja tässä Villen solistinen kyky nousee esille. Ville julkaisi soolobassolevyn (Pu:, 2020) ja sitäkin soundimaailmaa ja niitä kykyjä on saatu revittyä kontrabassosta irti. Villellä on syvä jazzmusiikin tuntemus, hän on kokenut soittaja, mielettömän hieno komppaaja ja virtuoottinen kontrabasisti.”
Sama kysymys rumpali Jaska Lukkarisesta.
”Jaska on rohkea soittaja, avarakatseinen ja aina valmis heittäytymään. Monipuolinen rumpali, jolla on mieletön groove. Edustaa tämän päivän huippusoundia. Sekä Jaska että Ville ovat olleet tuuraamassa mun bändissä monilla keikoilla, joten he ovat yhteistyökumppaneita jo vuosien takaa. Mutta tällä kokoonpanolla seikkailu on vasta alkamassa. Ollaan vasta alussa tässä luomisessa. Ryhmädynamiikka toimii.”
Entäpä mitä Ville ja Jaska ovat saaneet Timo Lassysta irti?
”Kun on uudenlaisella porukalla tehty koko homma, olen ottanut haasteekseni, että miten liidaan tällaista kokoonpanoa ja rakennan visiota. Haluan laajentaa omaa soundia ja kehittyä taiteilijana. Se ei ole itsestäänselvyys, että asiat vain tapahtuvat.”
Tämä taitaa olla ensimmäinen nimeäsi kantava albumi, jolla ei ole Teppo Mäkynen rummuissa. Jouduitko pyytämään lupalappua?
”Sain luvan! Tepolle kiitoksia, hänen henkinen tukensa on ollut tärkeä tässäkin projektissa. Teppo on rohkaissut minua tähän ja ymmärtää, miksi haluan näin tehdä. Meidän duo-homma on niin nextillä levelillä pitkän yhteisen historiamme takia, joten on kiva välillä soittaa muidenkin kanssa. Teppo on ainutlaatuinen taiteilija ja tullaan varmasti aina tekemään musiikkia yhdessä.”
Albumilla kuullaan Marzi Nymanin sovittamia jousia ihan kunnon jousiorkesterin soittamana. Mistä ajatus?
”Olin pitkään haaveillut että olisi mahtavaa tehdä jotain joskus jousien kanssa ja nyt tuntui että materiaali oli sen luonteista, ja trion avonainen sointi tarjosi hyvin tilaa tälle. Viime syksynä äänitysten lomassa lähdimme viemään ajatusta eteenpäin tuottajapartnerini Abdissa Mamba Assefan kanssa ja oltiin todella onnekkaita että saatiin supermuusikko ja talentti Marzi Nymanin tarttumaan haasteeseen ja taikomaan uskomattomat jousisovitukset neljään kappaleeseen. Lopulta muutaman konsultaatiopuhelun jälkeen, ajan hengen sanelemana seurattiin Marzin ja Mamban kanssa tammikuussa videoyhteydellä sessiota, jossa 25 muusikon jousisto taltio osuutensa studiossa Budapestissa. Oli erittäin tunnelmaa nostattava sessio ja uusi hieno kokemus.”
Albumin kansitaiteena on kuvataiteilija Ilari Hautamäen abstrakti maalaus. Miten siihen on päädytty?
”Mulla oli sellainen ajatus, että kanteen nimenomaan taidetta. Oma naama on ollut kannessa välillä aika isollakin, jotain muuta tällä kertaa. Tyylikästä, hieman värikästä ja pirskahtelevaa koska albumillakin riittää värejä. Oli muitakin vaihtoehtoja, mutta kun [levymerkki We Jazzin] Matti Nives näytti tämän, niin olin varma että toimii parhaiten.”
Timo Lassy Trio julkaistaan We Jazzin kautta perjantaina 27.8.