Nick Cave
Stranger Than Kindness
Like
Nick Caven Stranger Than Kindness -näyttelyn avajaisia oli määrä viettää Tanskan kuninkaallisen kirjaston Mustana timanttina tunnetussa osassa maaliskuun loppupuolella. Ääni-installaatioiden lisäksi näytteille asetettaisiin yli 300 esinettä Caven henkilökohtaisista kokoelmista; muistikirjoja, kollaaseja, käsinkirjoitettuja laulujen sanoituksia, piirustuksia, valokuvia, videoita, kirjallisuutta ja löydettyjä artefakteja.
Korona siirsi suunnitelmia.
Näyttelyn yhteydessä julkaistavaksi kaavailtu kirja Stranger Than Kindness kuitenkin ilmestyi. Suomessa Liken kustantamana ja Einari Aaltosen pieteetillä suomentamana.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa teoksesta jo tuoreeltaan, mutta siitä muodostui liian tärkeä sanoiksi purettavaksi. Kun Suomi sulkeutui koteihinsa, museot ja kirjastot määrättiin suljettavaksi, galleriat ja elokuvateatterit laittoivat ovensa kiinni ja elävä musiikki lakkasi soimasta, kirjasta tuli karanteeniajan symbooli elämässäni.
Käperryin kirjan maailmaan, eli siihen maailmaan, jonka Nick Cave on itsestään halunnut kertoa teosta varten. Syvennyin muistikirjojen sivuihin, joissa Caven laulut alkoivat löytää muotoaan: sanojen pyörittelyä, tajunnanvirralta vaikuttavia purkauksia, vimmaisia suttauksia, marginaaleihin tehtyjä täydennyksiä.
Stranger Than Kindness on luonnolliselta tuntuva jatke Helsingissäkin koettuihin Conversations with Nick Cave -iltamiin. Komeat valokuvat näistä Caven kokoelmien aarteista kertovat intiimeitä asioita hänen elämästään, ajattelustaan ja taiteestaan.
Valokuva lapsuudesta johdattaa australialaiseen pikkukaupunkiin, jossa kirjallisuutta ja teatteritaidetta opettanut isä istutti poikaansa intohimon sanoja, virkkeitä ja kirjallisuutta kohtaan. Suttuinen muistikirjan sivu vie nuhjuisessa puvussa hotellin uima-altaan reunalla vietettyyn aamuun, jolloin krapulaisessa nihilismissä syntyi kappale O’Malley’s Bar.
Jokainen Jeesuksen kuva, pyhimyksistä tehty kollaasi, kirpputorilta löydetty hiuskiehkura, amfetamiinin valvottamana yönä tehty töherrys, suutuspäissään tehty lista ja hotellihuoneessa hahmoteltu naisen alapää taustoitetaan väläyksillä Caven mittavan uran varrelta. Päähänpinttymät vangitsevat ja luovuus manifestoituu villisti loimuavana liekkinä. Tämä voi vaikuttaa kaoottiselta sotkulta, mutta kokonaiskuva hahmottuu laulujen ympärille kudottuna verkkona.
Nick Cave kirjoittaa teoksen esipuheessa, kuinka valmiit laulut lasketaan niistä kiinnostuneiden käsiin. ”[Heistä] tulee sen vartijoita. He omistavat sen.”
Nyt kun rajoituksia puretaan, ovia avataan ja on jälleen tilaa hengittää, tuntuu oikealta palata Stranger Than Kindnessiin. Selailla teos vielä kertaalleen läpi sohvapöydän ääressä ja etsiä sille paikka kirjahyllystä.
