Stressaako? – Keikoilla käyminen auttaa, kertoo uusi brittitutkimus

Jokainen keikoilla käynyt tietää, että live-musiikki voi tarjota katarttisen ja rentouttavan kokemuksen. Nyt tämän kokemustiedon tueksi on myös tieteellistä näyttöä.

NME kertoo nimittäin Lontoon Centre for Performance Sciencen tuoreesta tutkimuksesta, jossa on osoittettu live-konsertin vähentävän kortisolin tuotantoa. Stressi lisää kortisolin tuotantoa, minkä vuoksi sitä kutsutaan usein ”stressihormoniksi” ja sen eritystä voidaan pitää hyvänä merkkinä stressistä.

Brittitutkimuksessa kortisolitasot mitattiin yli sadalta säveltäjä Eric Whitacren konserttiin osallistuneelta. Näytteet otettiin ennen keikkaa, väliajalla, sekä keikan jälkeen, ja koe toistettiin kahdesti eri esiintymispaikoilla ja yleisöillä ohjelmiston pysyessä samana.

”Kyseessä on ensimmäinen alustava todiste siitä, että osallistuminen kulttuuritilaisuuteen voi vaikuttaa endokriiniseen toimintaan,” kommentoi tutkija Daisy Fancourt.

Fancourt toteaa myös, että kortisolierityksen vähenemiseen eivät näyttäneet vaikuttavan sen paremmin ikä, musiikillinen kokemus tai sekään, tunsiko kuulija ennestään esitettyä materiaalia. Tulosten valossa näyttää siis siltä, että stressitasoa voi lieventää mikä tahansa keikka, eikä ainoastaan oman suosikkiyhtyeen tutut biisit.

Lisää luettavaa