Sunnuntain Flow-tärpit: räpin supertähti uransa huipulla, tyylikkäintä taidepoppia ja jazzia jonka olisi syytä kiinnostaa

Jukka Hätinen antaa kolme vinkkiä Flow-festivaalin päätöspäivän ohjelmasta.

Christian San Jose

Olemme edenneet Flow-vinkeissämme viimeiseen festivaalipäivään, sunnuntaihin (perjantain tärpit tästä klikkaamalla, lauantain tästä). Kyseessähän on varsinainen musapäivä, isoin alkukirjaimin ja huutomerkein korostettuna. Popnörteille ja levytroolareille olisi helpointa osoittaa The Other Soundin suuntaan, jossa nähdään ja kuullaan kerrassaan fantastisen Music from Memory -levymerkin haltuunotto.

Keskityn tärpeissäni artisteihin, jotka ovat jo aiemmin esiintyneet Flow’ssa, mutta joiden paluuta ei missään nimessä kannata missata.

Kendrick Lamar
Sunnuntai 12.8. klo 21.30 Main Stage

Tämän vuoden Flow’n kirkkain tähti on Kendrick Lamar. Vieraillessaan festivaalilla vuonna 2013 Lamar oli nouseva nimi, joka oli julkaissut ylistetyn Good Kid, M.A.A.D. City -albumin (2012). Tuolloin festivaalin armoton päälava nielaisi räppärin, joka esiintyi pelkistetysti vain dj ja TDE-levymerkin lakana takanaan. Keikan lopussa aivan eri sykkeellä vedetty Swiming Pools (Drank) onnistui vakuuttamaan, että tämä comptonilainen ei ole menossa minnekään.

Nyt vyön alla on tämän vuosikymmenen räppikaanoniin luettavat To Pimp a Butterfly (2015) ja Damn (2017), joka toi Lamarille Pulitzer-palkinnon. Nöyrästi (”lil’ bitch, be humble”) voisi todeta kappalemateriaalin leventyneen ja esiintymiskokemuksen karttuneen sen verran, että lava ei nielaise Lamaria vaikka se TDE-lakanakin olisi jäänyt Helsinki-Vantaalle.

Vähemmän nöyrästi voisi sanoa, että Kendrick Lamar on 2000-luvun vaikutusvaltaisin ja tärkein räppäri, joka saapuu Suomeen uransa huipulla – ei nousukkaana eikä has-beeninä.

St. Vincent
Sunnuntai 12.8. klo 23.00 Lapin Kulta Red Arena

St. Vincent Flow-festivaalilla 2012! Siinäpä keikka, joka nousee baaripöytien puheenaiheeksi huomattavasti useammin kuin samaisen päivän pääesiintyjän Björkin. St. Vincentin esiintymisslotti on sama kuin kuusi vuotta sitten: sunnuntai-illan viimeinen. Teltta on kasvanut sitten viime vierailun, mutta ääriään myöten se täyttynee tälläkin kertaa. Annie Clark ajoi yleisön hurmokseen kitaroineen. Kappaleet soivat rosoisesti ja äänekkäästi kuin Sonic Youthia kanavoiden ja Clark syöksyi crowdsurfaamaan tuon tuosta.

Viime vuoden parhaisiin albumeihin lukeutuva Masseduction osoitti, että vaikka Bowie ja Prince ovat jättäneet Telluksen, futuristisen elektroglam-taidepopin saralla hommat ovat niin sanotusti jiirissä. Sunnuntaina selviää, millaiseksi viime vuoden tyylikkäin kappale Los Ageless tai psykedeelisen nostattavaksi kasvava Pills muuttuvat liveolosuhteissa Clarkin hyppysissä.

Kamasi Washington
Sunnuntai 12.8. klo 19.00 ja 20.30 Balloon 360° Stage

Mikä yhdistää yllä mainittuja Kendrick Lamaria ja St. Vincentiä? Muuan saksofonisti ja bändiliideri, joka soittaa sunnuntaina Flow’ssa peräti kahden soittoslotin mittaisen keikan. Kamasi Washington oli mukana Lamarin To Pimp a Butterfly -albumilla ja St. Vincentin Masseductionilla, mutta kalifornialaismuusikon omat jazzjärkäleet, The Epic (2015) ja Heaven and Earth (2018), seisovat ihan omilla jaloillaan. Tukevasti.

Vuonna 2016 pallolavalla (kuten tänäkin vuonna) soittaneen Washingonin ja yhtyeensä keikka oli kaikkea aurinkoisen jazztunnelmoinnin, myrskyisän gospel-paatoksen ja rosoisen funkin väliltä. Aiemmin esiintynyt Thundercat istui lavalla fiilistelemässä muki kädessä, mutta tarttui muutamaan otteeseen bassoonkin. Washingtonin oma karismaattinen basisti Miles Mosley meinasi varastaa show’n muutamalla soololevynsä funkbiisillä.

Jos jazz kiinnostaa edes etäisesti, hakeudu näiden nälkäisten visionäärien ja virtuoosien keikalle.