Suomiräpin De La Soul ja Wu-Tang Clan julkaisi vuoden riehakkaimman singlen – nyt myös video julki

Good Boysin videokin ilmestyi!

19.12.2022

Kerroimme lauantaina täällä, miten Suomen tämän hetken kovin liveyhtye Good Boys julkaisi uuden singlen Pow!.

Sinkusta Rumban Catharina Herlin kertoi täällä tarkkanäköisesti seuraavaa:

”Räppejä, musiikkia, tuotantoa ja kantta myöten yhtyeen omien kätösten tekosia oleva kokonaisuus hurmaa ja pistää hymyilemään – Good Boys -yhtyeen tavaramerkkejähän on alusta alkaen ollut pettämätön aurinkoisuus ja sinne tänne sinkoileva omituisen kiehtova kaistapäisyys. Pow! osoittaa näiden ominaisuuksien paikkansapitävyyden esimerkiksi tarinankerronnalla, joka pohjaa arkisen maanläheiseen mutta hipoo universumin odottamattomia kolkkia, ja biitillä joka reippailee jossain eksentrisen instruilun ja kellarinpölyisten luuppien välimaastossa”, teksit kertoo ja jatkaa:

”Kappaleen löyhistä teemoista sekä sijainnillisista tiputuksista johtuen ajatukset kulkeutuvat lähes kahdenkymmenen vuoden taakse, kun Ruudolf johdatteli räppi-intoilijat Herttoniemestä ikuisuuteen: yhtenevän maantieteen lisäksi Good Boysin kappaleessa haaveillaan kasettien myymisestä siinä missä Ruudolf kaupitteli modernin maailman tyyleihin CD:itä, ja kuuluupa molemmissa biiseissä myös pyhään vivahtavia viitteitä.”

Nyt biisiin on saatu myös video. Tsekkaile taatusti hymyn suupieliin saatteleva video alta!

Lisää luettavaa