Suomiräppärin biisi tarjoaa pahoivoinnin lisäksi mielenkiintoisen tarinan ja nokkelia riimejä

Sonny haluaa korkealle kahdestaan.

10.02.2019

Sonny julkaisi viime vuonna Vihaan sua ja Pelottaa -kappaleet. Kuten nimistä voi päätellä, mistään elämäniloa pursuavista teoksista ei ollut varsinaisesti kyse. Muutosta ei tule uudella Korkeella kahestaan -kappaleella, joka tarjoaa Sonnyn lisäksi pilveä ja pahoinvointia. Nämä kaksi eivät välttämättä ole kaikkien toivelistalla.

Sonny on viime aikoina toiminut biisinkirjoittajana monille muille artisteille, Stereosta Kasmiriin. Räppäri taitaa nokkelat riimit ja hyvän tarinankerronnan. Niin on myös tällä kappaleella.

Korkeella kahestaan kertoo rakkaustarinan hyvin ahdistavassa atmosfäärissä, Sonny itse kuvailee biisiä näin:

”Korkeella kahestaan kertoo sen naivin, mahdottoman rakkaustarinan, joka tuntuu jostain syystä aina niin todelliselta. Kun ainut toivo elämässä vaikuttaa löytyvän toisesta, keskellä hukuttavan päämäärättömyyden tunnetta.”

Jos siis haluat hypätä hyviin kerrottuun päämäärättömyyden tunteeseen, niin pistä kappale soimaan alta.

Lisää luettavaa