Supersankariestetiikkaa ja elokuvallista soul-musiikkia – ensinäytössä Ina Forsmanin näyttävä animaatiovideo

Eilen julkaistun Poor Heart -kappaleen musiikkivideo on peligraafikko Miha Rinteen ohjaama.

07.05.2022

Soul-artisti Ina Forsman julkaisi eilen singlen nimeltä Poor Heart, joka antaa esimakua eri aikakausien soulista, r&b:stä, bluesista ja jazzista vaikutteita ammentavan artistin tulevasta albumista. Poor Heart -kappale valaisee osuvasti Forsmanin kolmannen albumin cinematic soul -estetiikkaa, sillä mahtipontinen ja musiikillisesti näyttävä biisi on kuin suoraan jonkin tarinallisesti vetävän ja visuaalisesti vaikuttavan elokuvan alkuteksteistä.

Michael Bleun tuottama Poor Heart saa maanantaina 9.5. osakseen musiikkivideon, joka pääsee tänään Rumban ensinäyttöön. Animaatiovideo on Ina Forsmanin käsikirjoittama ja peligraafikko Miha Rinteen ohjaama, ja se toimii monipuolisena kokonaisuutena kuin omana lyhytelokuvanaan.

Seikkailullisessa videossa nähdään supersankariasuun kääriytyneiden hahmojen taisteluja demoneita vastaan, joita voi löytyä niin ihmisen ulkopuolelta kuin sisältäkin. Animaatio tiivistää näin ollen osuvasti kappaleen sanoman, jossa tavoitellaan rohkeasti omia unelmia, huolehtien kuitenkin samalla siitä, ettei oman itsen syvin ydin joudu kadoksiin.

”Jokainen biisi tulee ajallaan, ja välillä täytyy myös elää, jotta löytää uusia lähestymistapoja siihen kuinka haluaa tarinansa kirjoittaa”, Ina Forsman sanoi maaliskuussa Rumban haastattelussa. Helsingistä Berliiniin muuttanut 28-vuotias artisti ja biisintekijä kirjoittaa ja säveltää kappaleensa itse, ja on julkaissut musiikkia vuodesta 2013 lähtien. Forsman esiintyy 31. elokuuta Helsingin Tavastialla, ja keikkailee kevään ja kesän aikana eri puolilla Eurooppaa.

Katso Poor Heart -musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa