Tänään televisiossa: Freddie Mercuryn tarinan kertova ja ennätyksiä rikkonut elokuva

Queenin musiikkia juhlistava Bohemian Rhapsody saa tv-ensi-iltansa Subilla.

11.09.2021

Tämä lauantai-ilta kannattaa pyhittää kotona olemiselle, sillä telkkarista tulee kerrankin jotain, joka varmasti päihittää monet juhlat. Subilla alkaa nimittäin iltayhdeksältä moninkertaisesti palkittu ja ennätyksiä rikkonut Queen-elokuva Bohemian Rhapsody (2018), ja kyseessä on kaiken lisäksi tv-ensi-ilta.

Tämä yhdestä Queenin suurimmista klassikkokappaleista nimensä saava elokuva kertoo Freddie Mercuryn tarinan sen verran mielekkäin kääntein, että se sai taannoin Rumban arviossa neljä tähteä. Paljonpuhuvaa on se, että jos pisteytys olisi suoritettu heti elokuvan lopputekstien aikana, tähtiä olisi saattanut tipahtaa viisi. Tunnekuohuilta ei siis voi välttyä, eikä ihmekään, onhan Queen valloittanut sydämiä jo vuosikymmenien ajan. Yksi todiste tästä saatiin pari vuotta sitten, kun Bohemian Rhapsody -kappale teki Spotify-historiaa ensimmäisenä yli miljardi kertaa striimanneena biisinä, jota ei ole julkaistu tällä vuosituhannella.

Bohemian Rhapsody ei ole rikkonut ennätyksiä pelkästään kappaleena, vaan myös tänä iltana televisiossa nähtävä elokuva keräsi ilmestymisensä aikana valtavan määrän positiivista huomiota. Elokuva kahmi muun muassa Oscar-palkintoja, Golden Globe -palkintoja sekä BAFTA-palkintoja, ja se myös rikkoi maailmanlaajuisen ennätyksen nousemalla kaikkien aikojen menestyneimmäksi muusikosta kertovaksi elokuvaksi.

Myös Suomessa elokuva oli jättihitti, keräten elokuvateattereihin yli 200 000 katsojaa jo ensimmäisen kuukauden aikana. “Katsojapalautteessa korostuu se, miten elokuva on onnistunut ylittämään jopa kaikkein korkeimmatkin odotukset: laatu ja viihdyttävyys ovat huipputasoa, samalla kun Queenin musiikki puhuttelee iästä ja sukupuolesta riippumatta”, sanoi tällöin Rumban uutisessa Katarina Nyman Nordisk Filmiltä.

Bohemian Rhapsody
La 11.9.2021 klo 21:00, Sub
Ke 15.9.2021 klo 22.30, Sub

Lisää luettavaa