Teiniromantiikkaa, ironiaa, unelmia ja pettymystä – The Smithsin Meat Is Murder 35 vuotta

Njassa arvioi Meat Is Murderin Rumbassa vuonna 1985.

The Smiths -yhtyeen kakkosalbumi Meat Is Murder julkaistiin päivälleen 35 vuotta sitten: 11. helmikuuta 1985. Albumista tuli Smithsin ainoa brittilistan ykkönen. (Muut kolme studioalbumia debytoivat listan toisella sijalla).

Meat Is Murderilla bändi oli debyyttiään kokeilevampi, kappaleissa kuuluu muiden muassa funk- ja rockabilly-vaikutteita. Morrissey puolestaan toi poliittisia mielipiteitään esille aiempaa enemmän ja suoremmin, niin levyllä kuin haastatteluissa.

Kannessa käytetty ikoninen valokuva on Emile de Antonion dokumentista In the Year of the Pig (1968). Vietnamin sodassa kuvatun amerikkalaissotilaan kypärässä luki alun perin Make War Not Love.

Meat Is Murderin levyarvio löytyi Rumban numerosta 4/85. Smithsistä runnollisesti lehteen kirjoitti General Njassa eli Jyrki Jantunen. Lue arvio alta.

The Smiths
Meat Is Murder

Rough Trade

+9

Rima on tosi korkealla komeettojen aloittaessa kolmannen lp:nsä. Lahtaajat teroittavat veitsiään, sotilaan silmissä on tyhjyys, suu hölmössä virneessä ja kypärässä lulee: Meat Is Murder.

Takaisin Manchesteriin. Johnny Marrin riffittely on kuin Beatlesien Day Tripperistä, kun hän johdattelee kappaleeseen Headmaster Ritual. Englannin sisäoppilaitoksista kertoo Morrissey: ”I wanna GO Home.” Koululaitos ei ole muuttunut ideoiltaan eikä tavoiltaan – sotilaallinen kuri ja väkivaltainen simputus ei tee hyvää. ”I Don’t Wanna Stay!”

Raaputa nimesi kuulakärkikynällä käteeni – se tarkoittaa, että todella rakastat minua. Teiniromantiikkaa, ironiaa, unelmia ja pettymystä. Unelmilla on taipumus olla toteutumatta, sen tietää Morrissey ja siksi sanookin unelmiin uskovien olevan köyhimmistä rikkaimpia.

Yksinäisyyden profeetta osoittaa mustaa huumoriaan What She Said -biisissä, joka lähtee rullaamaan yllättävällä voimalla melkeinpä hevisti; Poltan tupakkaa, koska toivon aikaista kuolemaa ja kaipaan jotain mihin tarttua. Levyä leimaava yksinäisyys on syvä ja painava. Morrisseystä on tehty pariodiaa ja hän on tehnyt sitä itsestään yksinäisenä selibaattihahmona, siksi häntä eivät naurata nämä vitsit: ne ovat liian lähellä sisintä. Ehkä hän kuoleekin hymy kasvoillaan. That joke isn’t funny any more.

Kielensä ulos työntäen ja Benny Hillin malliin irvistäen Morrissey kertoo tositarinaa perhe-elämästä: ”Läimäyksestä päähän saat jos et kysy, läimäyksen päähän saat jos kysyt.” Konservatiivisuus asuu Englannissa joka perheessä, joka kodissa. Barbaarisuus alkaa kotona.

Nimikappale Meat Is Murder alkaa inhottavilla lihaleikkurin äänillä ja kaiutetuilla viimeisillä karjahduksilla. Nämä äänet voisivat olla ihmisten itkua. Sympatiat kuoleville eläimille eivät ole kaukaa haettuja. Ajattelemattomuus luo tuskaa.

Hiljaa valuu loppuun tämä synkkä – vaan ei itsetarkoituksellisen synkkä – levy. Kappaleet ilmestyvät kuin tyhjästä, tempasivat mukaansa, kestivät hetken ja hävisivät palatakseen pyörteen tavoin. Päivästä päivään, ei vain viiden minuutin vuoksi.

– General Njassa