The Hellacoptersin kitaristi Robert ”Strings” Dahlqvist on kuollut

03.02.2017

Skandinaavisen action-rockin maineikkaimman edustajan The Hellacoptersin kitaristi Robert Dahlqvist on kuollut. Hän oli kuollessaan 38-vuotias.

Dahlqvist liittyi Nicke Anderssonin johtamaan The Hellacoptersiin vuonna 1999, ja soitti levyillä High Visibility, By the Grace of God, Rock & Roll Is Dead ja Head Off.  Bändi kiersi ennen lopettamispäätöstään Suomessa viimeksi 2008, ja on tekemässä paluuta Ilosaarirockin lavalle tulevana kesänä.

Dahlqvist oli myös sooloartisti, ja The Hellacoptersin lisäksi hän ehti soittaa yhtyeissä kuten Thunder Express, Stefan Sundström, The Solution sekä vieraili myös kotimaisen Flaming Sideburnsin Sky Pilots -levyllä. Hänen viimeiseksi julkaisukseen jää tuleva The Hellacopters -livelevy.

The Hellacopters ilmoitti suru-uutisen Facebook-sivullaan seuraavasti:

”On vaikea löytää sanoja juuri nyt, mutta suureksi suruksemme meidän täytyy ilmoittaa, että Robert ”Strängen” Dahlqvist on kuollut.

Kymmenen vuotta me matkustimme ympäri maailmaa monilla kiertueilla yhdessä. Jaoimme kiertuebusseja ja teimme levyjä. Soitimme klubeilla ja festivaaleilla.

On uskomattoman vaikea kuvailla sanoin mitä Strängen merkitsi meille ja vaikka kuinka yrittäisimme, emme pysty selittämään kuinka paljon hän ymmärsi meitä. Ajatuksissamme on kaikki hienot yhteiset muistot ja erityisesti hänen perheensä. Kunnes tapaamme jälleen.

<3
/The Hellacopters”

Lisää luettavaa