”Tietynlainen raakuus on minulle oleellista” – haastattelussa popin rajamailla seikkaileva Helmi Ada, jolle musiikki on lääke yksinäisyyttä vastaan

"Kun kirjoitan, en häpeä", sanoo Helmi Ada, jonka musiikissa kuuluvat rikkaat äänimaailmat ja yllätyksellisyys.

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Hazard, sen löydät täältä.

Popiin panostava, mutta myös selkeitä sävyjä rockista ja iskelmästäkin yhdistelevä Helmi Ada julkaisi esikois-ep:nsä elokuun puolivälissä. Puolitotuuksia ilmestyi 19.8. ja esittelee popin rajamaille laajenevan seikkailun, jonka pohjan muodostavat bändin yhteistyö ja rehelliset lyriikat, jotka välittyvät riisutun laulaja-lauluntekijä-tulkinnan kautta.

Lyriikoissa Helmi Ada käsittelee lempeän itseironian kautta itseään, muita ja maailmaa. Teemat keskittyvät sisäisiin kamppailuihin ja ihmissuhteisiin kuuluviin kasvukipuihin, jotka tasapainottuvat uuden oivaltamisen kautta. Ep:n on tuottanut ja miksannut Aapo Kauppinen, sekä masteroinut Matias Kiiveri.

Mikä soi napeissa just nyt?

Saarisalon debyyttilevy on ollut kovassa kuuntelussa. Terveisiä Puotilaan -biisin tunnelma on todella maaginen ja vangitsevan ristiriitainen. Olen kuunnellut sitä lukemattomia kertoja.”

Mist sä tuut?

”Olen kotoisin Vesannolta, se on pieni kunta Pohjois-Savossa. Lähdin kotoa 16-vuotiaana ja sen jälkeen olen ehtinyt asua vähän siellä täällä, Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Tampereella… Olen opiskellut teatteria ja keramiikkaa sekä tehnyt kirppisduuneja. Nykyään asustelen maaseudulla Pirkanmaalla. Tällä hetkellä keskityn kokopäiväisesti omaan taiteelliseen työhön, musiikki ja keramiikka täyttää päivät. Ja tietty kaikki mitä täällä metsän keskellä täytyy muuten hommailla, kuten hoitaa kissaa ja sienestää.”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.

”Olen tajunnut sen ensimmäisen kerran jo ihan pienenä lapsena, oikeastaan olen tiennyt sen niin kauan kuin muistan. Veto musiikin tekemistä kohti on ollut kova, mutta jossain vaiheessa harhauduin uskomaan, ettei minusta ole siihen. Onneksi en antanut unelman karata kokonaan. Noin kolme vuotta sitten aloin tehdä aktiivisesti asioita sen eteen, että biisit pääsevät pois pöytälaatikosta. Luominen on minulle itsestäänselvyys, mutta artistiuden hahmottaminen on vaatinut enemmän aikaa ja on yhä vaiheessa.”

Musiikillinen esikuvasi?

”Tähän kysymykseen saisi varmaan joka päivä eri vastauksen! Tänään se on Kate Nash, jonka tavasta käsitellä tekstiä olen varmasti ottanut paljon vaikutteita joskus kymmenen vuotta sitten. Luulen, että se kuuluu musastani nykyään. Kirjoitan tunnepitoisesti ja monin sävyin, välillä tykitellään aika huolella, mutta osaan myös tuoda ytimiä esiin. Suomalaisista täytyy mainita Yona, joka on liikuttanut monipuolisuudellaan ja näyttänyt sellaista mallia, että voi tehdä mitä huvittaa. Ihailen suuresti myös ep:ni tuottajan Aapo Kauppisen musiikillista älyä ja intuitiivista otetta.”

Supervoimasi?

”Kun kirjoitan, en häpeä. Jälkeenpäin saattaa hävettää paljonkin, mutta luomisen hetkellä pääsen irti kontrollista. Olen saanut palautetta siitä, että tekstit tulevat lähelle rehellisyydellään. Tunnen paljon ja kovaa, ja sisäiset äärimmäisyydet purkautuvat biiseinä.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Epätäydellisyyteen. Musiikissa kuuluu elämä, se ei ole liian huoliteltua. Tietynlainen raakuus on minulle oleellista. Rakastuisin myös rikkaaseen äänimaailmaan, yllätyksellisyyteen, kaikkiin eri soittimiin ja herkullisiin soundeihin, rullaavuuteen. En ole itse kummoinen soittaja, mutta olen onnekseni saanut todella huikeita muusikoita matkalle mukaan.”

Helmi Ada?

”Biisit ovat pohjimmiltaan ihan popia. Käsittelen suhteita muihin ihmisiin, itseen ja maailmaan. Tyylillisesti en pelkää monimuotoisuutta, vaan sekoitan kaikkea, mistä milloinkin tykkään. Tärkeintä on se, että saa jakaa kaikenlaisia tunteita ja tarinoita. Kaipaan itse paljon samaistumispintoja ja musiikki on ollut itselleni lääke yksinäisyyttä vastaan. Ennen kaikkea toivon, että voin tarjota sellaista yhteyden kokemista myös muille.”

Lisää luettavaa