Tuomo & Markus julkaisivat uuden kappaleen – ensi viikolla yhtye USA:han lämmittelemään Wilcoa

Tuomo & Markus julkaisivat uuden kappaleen.

11.11.2019

Tuomo & Markus julkaisi tänään uuden singlen.

Predator-niminen kappale on äänitetty yhdysvaltalaisen muusikko-tuottaja Jonathan Wilsonin kanssa tämän studiolla Los Angelesissa. Kappale on saanut inspiraationsa suurvaltojen tekemistä miehittämättömistä drone-iskuista. Ei siis ihan mitään kevyttä kamaa tämä.

Tuomo & Markus lähtevät ensi viikolla kiertueelle USA:han. Kiertueella he toimivat Wilco-yhtyeen lämmittelijänä. Helsinkiläisyhtye esiintyy 17.–22. marraskuuta Wilcon kanssa Kansas Cityssä, Denverissä, Omahassa ja Minneapoliksessa.

Tuomon ja Markuksen kakkosalbumi julkaistaan ensi vuonna.

Lisää luettavaa