Vaihtoehtorockia räpin jälkeen kokeillut kotimainen artisti taivuttaa nyt pop-musiikin totuttuja rajoja

Melo tunnustelee jälleen itselleen uutta.

07.01.2023

Melo osoitti viime vuoden kesäkuussa julkaistulla shoegaze-albumillaan olevansa kiinnostunut kokeilemaan uusia genrejä ennakkoluulottomasti ja yllättäviin suuntiin kurottaen. Lokakuussa hän oli mukana Iben X5-kappaleessa, mutta eilen hän julkaisi uutta omaa musiikkia, ensimmäistä kertaa sitten mainitun Helena-albumin.

Varovasti-singlellä Melo testailee pop-musiikin ulottuvuuksia itselleen tällä hetkellä nähtävästi tyypillisellä kokeilevalla tyylillä. Sanoituksissaan haavoittuvainen ja tuotannoltaan säröinen ja kaahaileva kappale on ensimmäinen single Melon tänä vuonna ilmestyvältä albumilta.

”Biisi kertoo hauraudesta ja pelosta kun uskaltaa olla särkyvä jonkun edessä, luottaen siihen ettei se joku sitten käytä sitä luottamusta hyväkseen ja riko sua”, Melo selittää.

Skorpionin julkaiseman singlen tuotanto on Melon oma, mutta apua hän on saanut My Friend Marlalta, Kuiva H:lta ja Miikka Koivistolta.

Katso Rasmus Purolan tekemä musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa