”Vasta nyt, kun olen alkanut tehdä musiikkia, olen tajunnut tekstin tärkeyden” – haastattelussa Vera Wall

Artistin debyyttisingle ilmestyi eilen.

08.10.2022

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Kakku, sen löydät täältä.

Vera Wall julkaisi eilen debyyttisinglensä nimeltä Jenkki. Ympärillään olevista ihmisistä sekä elämän kipukohdista inspiroituva artisti säveltää, sanoittaa ja tuottaa pitkälti itse omat kappaleensa. Jenkki-biisissä käsitellään myrkylliseen ja hyväksikäyttöön perustuvaan suhteeseen liittyvää rakkautta ja raakaa surua.

Mikä soi napeissa just nyt?

”Tällä hetkellä mä kuuntelen paljon Fred Againia. Hänen Actual Life -levynsä ovat mielenkiintoinen kokonaisuus. Menen tuotanto edellä: mua kiinnostaa että siinä ei hirveästi ole käytetty mitään kaavoja, se musiikki on aika erilaista. Joka kuuntelukerran jälkeen saa jotain uutta itselleen. Olen kuunnellut myös Mallaa, sillä hänenkin tuotantonsa on mielenkiintoista.”

Mist sä tuut?

”Olen kasvanut koko elämäni Helsingissä ja asun täällä edelleen, mutta olen asunut monissa paikoissa ympäri kaupunkia, sillä vanhempani erosivat kun olin ala-asteella ja molemmat ovat muuttaneet paljon. Olen käynyt Laajasalon opiston laululinjan ja sieltä pääsin Pop & Jazz Konservatorioon pari vuotta sitten. Tällä hetkellä opiskelen ja teen musiikkia.”

”Musa tuli mun elämään vasta lukion jälkeen. Olen aina tykännyt esiintyä ja laulaa, mutta ammattimainen tekeminen tuli vasta silloin.”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.

”Ei ole mitään yhtä hetkeä. Se oli käänteentekevä vuosi kun pääsin Laajasaloon, sillä se aika tuntui vuoden kestävältä riparilta. Ympäristö oli turvallinen ja meillä oli ihana porukka. Siellä sain potkua laulujen tekemiseen, ja ekan vuoden aikana teinkin 30 biisiä. Kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä oli iso merkitys siinä, että he kannustivat ja kertoivat musiikkini olevan hyvää. Se motivoi.”

”En ollut koskaan osannut unelmoida siitä, että voisin tuottaa omaa musiikkiani, mutta Laajasalossa tutustuin Väinö Walleniukseen, joka uskoi muhun. Ehkä aloin sitten uskoa itse itseeni sinä vuonna. Se oli käänteentekevä juttu. Olen aina tiennyt että haluan olla laulaja, mutta sitten se että mä todella voin tehdä ja osaan tehdä, se että mä pystyn, se tuli vasta silloin.”

Musiikillinen esikuvasi?

”Mulla ei ole mitään esikuvia, enkä ole ikinä hulluna fanittanut ketään. Mutta olen ollut vaikuttunut Chisun ja Pyhimyksen teksteistä. Pienenä kuuntelin paljon Beyoncéa ja Britney Spearsia ja vakuutuin heidän tavastaan esiintyä. Mutta vasta nyt, kun olen alkanut tehdä musiikkia, olen tajunnut tekstin tärkeyden.”

Supervoimasi?

”Mä en lannistu helposti. Mun perheessä on paljon yrittäjähenkisyyttä ja meidän suvussa on yrittäjiä, ja kun olen katsonut sitä pienenä vierestä se on tarttunut myös muhun. Mä myös osaan kannustaa läheisiäni, tai sitä ainakin kuulen itse. Musiikissa supervoimani on varmaan se että mä olen rehellinen, se on mun juttu. Ei ole ketään muuta samanlaista kuin minä.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?

”Siihen, että mun musiikissa sanotaan asiat suoraan. Uskalletaan olla haavoittuvaisia ja kertoa tarinoita joita ei puhuta kahvipöydissä.”

Vera Wall?

”Mä olen tehnyt niin vähän aikaa musaa, mutta se tuntuu jo nyt niin omalta. Haluaisin että ihmiset löytäisivät siitä voimaa ja tuntisivat asioita joita mäkin tunnen. Mun musiikki on voimaannuttavaa, rehellistä ja rohkeaa.”

Lisää luettavaa