Viivi ja Robin Packalen julkaisivat suomenkielisen dueton

Yhdessä laulettu rakkaudentäyteinen kappale on nimeltään Ihana kipu.

28.10.2022

Viivi ja Robin Packalen julkaisivat tänään yhteiskappaleen nimeltä Ihana kipu. Duetto on tehty Viivin ja Robin Packalenin lisäksi yhdessä Vilma Alinan, Joonas Kerosen ja Lauri Halavaaran kanssa, ja sen tuotannon on viimeistellyt Skywalk.

Kappaletta on suunniteltu siitä lähtien kun Viivi ja Robin esiintyivät yhdessä Secret Song -ohjelmassa tämän vuoden helmikuussa. Kaksikko on kuitenkin tutustunut alun perin jo vuonna 2008 tavattuaan toisensa Staraskaba-laulukilpailussa.

Säyseänpuoleisesti alkava Ihana kipu -kappale äityy vastarakastuneisuuden fanaattisen rajoilla keikkuvia tuntemuksia tunnustellen uljaaksi balladiksi, jossa käydään syvällä molemminpuolisen viehätyksen lähteissä. Näyttävän yhteislaulun keinoin artistit rinnastavat intohimon ihanalta tuntuvaan kipuun, joka saa ikävöimään toista pelkän kauppareissunkin ajan. Pohjalla pehmeästi tykyttävä tasabiitti muistuttaa intohimon aikaansaamasta pulssivärähtelystä, joka saattaa toisen ollessa lähellä kiihtyä normaalia leposykettä hyvinkin paljon korkeammaksi.

Suomeksi laulettu kappale merkitsee poikkeusta Robin Packalenin uralla, sillä hän jatkaa muutoin kansainvälistä uraansa aivan kuten tähänkin asti.

Viivi julkaisi esikoislevynsä nimeltä Parisuhdehautausmaa tämän vuoden maaliskuussa, ja kirjoittaa tällä hetkellä toista albumiaan.

”Studiolla pyrimme siihen, että pääsen tilaan, jossa pystyn vetämään sen biisin niin että siihen tulee pientä säröä ja erilaisia nyansseja. Siinä koen onnistuneeni, että ääneni tulee läpi aitona, ja samalla välittyy myöskin se, millaista musiikkia haluan tehdä ja minkälainen ihminen haluan olla”, Viivi sanoi maaliskuussa Rumban haastattelussa, jonka voit lukea täältä.

Kuuntele Ihana kipu -kappale alta.

 

 

Lisää luettavaa