Elektronista musiikkia tekevä tuottaja ja muusikko Handshaking, oikealta nimeltään Fedja Kamari, julkaisi perjantaina toisen albuminsa. PME:n kautta ilmestynyt There was a chance seuraa Töölön Ketterän toisena osapuolenakin tunnetun artistin vuonna 2021 julkaistua Garden Clogs -albumia, jota tällöin kuvailtiin Rumban haastattelussa ”indiepopin estetiikalla sävytetyksi houseksi”. Eilen uuden albuminsa levyjulkkareita viettänyt Handshaking kertoi ennen keikkaa visuaalien tulevan olemaan illan aikana suuressa roolissa – asia jonka voi nähdä menevän yksiin albumin monitulkintaisen tarinallisuuden kanssa.
There was a chance -albumia kuvaillaan tiedotteessa edeltäjäänsä synkkäsävyisemmäksi, ja artisti itse määrittelee toisen albuminsa näin:
”Garden Clogsilla halusin tehdä kivaa, mutta tietyllä tapaa käyttökelvotonta tanssimusiikkia. Eräs ystäväni kuvasi miten debyyttini on täynnä nostalgiaa, ja uusi albumi taas kertoo nykyajan ongelmista. Hän on siinä monessa mielessä oikeassa. Tämä on se ’vaikea kakkosalbumi’. Vaikeudet olivat, kuten yleensä, henkisiä, ja projektin uudelleen määrittelyä.”
Sellaiselle albumiyleisölle, joka ei ole tietoinen kappaleiden taakse piiloutuvien haasteiden luonteesta, ”vaikea” tuskin on ensimmäinen sana joka kokonaisuutta määriteltäessä tulee mieleen. Mitä ikinä projektin uudelleen määrittely onkaan vaatinut, sisällön eheydestä prosessointi ei mitä ilmeisimmin ole rokottanut. Lopputuote on sävyltään pohdiskeleva ja vapautunut, tunnelmaltaan loppukeväästä alkavaa loistoaan tavoittelevan seikkailullisen luonnon kaltainen enemmän kuin mikään vilkkaan railakas kesäterassi kaupunkiympäristössä.
Käyttökelvotonta kappaleiden sisältö ei missään nimessä ole, mutta tanssimusiikin sateenvarjon alle ne kuitenkin menevät suorilta, mikä toki onkin konteksti jossa Handshaking on profiloitunut liikkuvaksi. Suoraviivaisen eskapistisen ja huolettomasti räjähtelevän tanssilattia-ilakoinnin sijaan There was a chance -albumin kappaleet ovat kuin rivistö itsepintaisia keskustelunavauksia, jotka kehottavat kuuntelemaan kokemuksellisesti sen sijaan että rohkaisisivat todellisuutta vieroksuvaan bailaamiseen.
Erityinen aspekti levyllä on se, että sen transsinomainen syveneminen tapahtuu tasabiitin rakentaman hurmoksellisen syklisyyden lisäksi ennen kaikkea lyriikoiden ansiosta. Kamari kuvailee niiden olevan ”pelkistettyjä ja mantramaisia”:
”Kappaleiden aiheet ovat ristiriidassa klubimusiikin tavanomaisen, arkea pakoilevan aihevalikoiman teemoista, ja jäävät päinvastoin jumittamaan arkisia murheita: auton myyntiä, laskujen maksamista, yksinäisiä lounaita, sukulaisille yhteyden ottamisen hankaluutta. Tanssimusiikin toisteinen tyyli tekee tästä luuppauksesta vielä alleviivatumpaa. Minusta se on hauskaa.”
Onhan se. Näennäisen merkityksettömät aihevalinnat (jotka kuitenkin esittävät lähestulkoon kaikkien meidän arjessa jonkinlaista roolia, halusimmepa vastaavaa tylsää tavanomaisuutta elämäämme tai emme) muodostavat huvittavan kontrastin kappaleiden täyteläisille ja huippuunsa viritetyille kierroksille, jotka kertovat omaa tarinaansa siitä, että mikään vasemmalla kädellä sutaistu pilipali-projekti tämä ei ole.
Ikävystyttävien teemojen uudelleenprofilointi näinkin nautinnollisella ja viihteellisellä tavalla on osoitus Handshakingin monikerroksellisuudesta: albumi liikkuu äsken mainituilta ominaisuuksiltaan paradoksaalisen rajapinnoilla, mutta ei toisaalta eskaloidu liian monimutkaiseksi. Kokonaisuus on ilmeisen tarinallinen, muttei liian ahtaasti kehystetty. Sanoitukset ehdottavat tapoja tulla tulkituiksi, mutta jättävät kosolti tilaa jokaisen ymmärtää niitä vähän miten sattuu. Toisin sanoen tee musiikilla mitä lystäät, mutta ota halutessasi tukea Handshakingin maalaamasta taustakankaasta.
Myös vinyylinä julkaistavan levyn kanneksi valikoitui kynttilän takaa katseleva eläin, jossa on sekä simpanssia että chihuahuaa.
”Kokeilin, meneekö kansi levy-yhtiölle läpi”, Kamari kertoo. ”Menihän se. Voin mielessäni trollata taiteella, ja katsoa mikä menee läpi, mutta mitä sillä lopulta saavuttaa? Voin leikkiä omalla uskottavuudellani ja sillä, kuinka vakavasti otan itseni, mutta kuinka hyvin se välittyy kenellekään ulospäin?”
Voit kuunnella kokonaisuuden alta.