Vuoden perversseimmällä tavalla kaunein cover yhdistää MacGyverin tunnarin ja Kikan Sukkula Venukseen -hitin – kuuntele täältä

Tässäpä hieman erilaista versiointia.

05.10.2018

Sähköakustinen duo Minä ja Nieminen julkaisi version Kikan Sukkula Venukseen –kappaleesta.

”Kikka osallistui vuonna 1990 Syksyn sävel -kilpailuun kappaleella Sukkula Venukseen. Me haluttiin tehdä tästä biisistä oikeasti kiihkeä rakkauslaulu. Sellainen jossa on jo astuttu sukkulaan ja lähtölaukaus tapahtuu. Tässä ollaan melko auki. Ota nyt kun annan sulle kaiken. Kiitokset Kirsi Sunilalle, joka ymmärsi elämää ja erotiikkaa”, kommetoi duon laulaja Henrika Nieminen tänään julkaistua singeä.

Ei nyt ihan ensimmäisenä tulisi mieleen yhdistellä MacGyverin tunnaria ja Kikkaa, mutta näin tällä kertaa. Propsit tästä, kuten nuoriso sanoisi!

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa