Yle Teeman syksyn elokuvafestivaali on täynnä huippuelokuvia. Viiden päivän aikana 15.–19. marraskuuta nähdään 12 pitkää elokuvaa, joista yhdeksän on ensiesityksiä televisiossa. Ohjelmisto julkaistaan Areenaan omana pakettina keskiviikkona 15.11.
Festivaalin avaa viime vuoden Oscar-voittaja, japanilainen Drive My Car, joka on kerännyt viiden tähden arvioita ympäri maailmaa. Kulttileffaosastoa edustaa Werner Herzogin pyhää ja pahaa käsittelevä Aguirre, Jumalan viha, jonka pääosassa nähdään maaninen ja maaginen Klaus Kinski. Leffan täydentää Thomas von Staeinaeckerin tuore dokumentti Werner Herzog, radikaali uneksija.
Norjalaisen Eskil Vogtin Viattomat (tunnetaan myös kansainvälisellä nimellä The Innocents) on puolestaan elokuva, jonka Rumban verkkotoimittaja katsoi kerran, eikä tule missään tapauksessa katsomaan toistamiseen. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että elokuva olisi huono, päinvastoin: se on niin ahdistavaa katsottavaa, että jää ikuisesti mieleen. Varoituksen sanana kerrottakoon, että kissarakkaiden kannattaa jättää eräs elokuvan kohtaus kokonaan väliin.
Musiikkipuolen elokuvista kannattaa mainita erikseen Ron ja Russell Maelista eli popduo Sparksista kertova mainio dokumentti The Sparks Brothers sekä Giuseppe Tornatoren vuosia valmistelema Ennio on puolestaan perusteellinen elokuva alan mestarista Ennio Morriconesta.
David Lynchiltä nähdään seesteisen kaunis The Straight Story, sekä Alexandre O. Philippen kiehtova dokumentti Lynch/Oz, jossa pohditaan Lynchin elokuvauniversumin ja Ihmemaa Ozin yhteyksiä.
Lisää elokuvia ja niiden esittelyjä täällä.