Toukokuun lopussa ilmestyi NCO:n uusin albumi. Addikti-nimisen kokonaisuuden punaisena lankana toimivat addiktiot. Kirjoitimme levystä sen julkaisuviikonloppuna seuraavaa: ”Albumilla käsitellään nuoren artistin ja ihmisen kipupisteitä muun muassa menestyksen mukanaan tuomien ristiriitojen ja epätasapainoisten ihmissuhteiden kautta”.
Albumilla vierailevat Sebastian Noto, Dizzy ja Lil Yayo, ja tuotantopuolella levyä ovat olleet tekemässä Miikka Koivisto, Niko Mansikka-aho, Pepe Jean Jr. sekä Alexander Clifford.
Skorpionin kautta musiikkinsa julkaiseva NCO syventyi muutama viikko levyn ilmestymisen jälkeen Rumban kanssa haastatteluun, jossa keskustelunaiheiksi nousivat muun muassa riippuvuudet sekä kusipäisyyden eri tasot.
NCO:n albumin luonnehditaan “sanoittavan kokonaisen sukupolven kipupisteitä”. NCO, oikealta nimeltään Nino Ensio Mofu, toteaa pitävänsä kuvausta osuvana, vaikka ei olisi alun perin itse osannut tiivistää levyään vastaavin sanankääntein.
“Enhän mä tee sitä musiikkia ajatellen, että joo, nyt tämä sanoittaa kokonaisen sukupolven kipupisteitä. Mutta kun mietimme asiaa tiiminä levy-yhtiöni kanssa ja katsoimme musiikkiani ikään kuin ylhäältäpäin, pohtien mitä tämä on, ketä tämä puhuttelee ja kuinka kauan tämä puhuttelee, niin kyllä mä sanoisin, että tuo pitää paikkansa.”
Addikti-albumin punaisena lankana kulkevat, kuten nimikin sanoo, addiktiot.
“Mun piireissä yksi yleinen keskustelunaihe on se, että kaikki haluavat jotain lisää. Sitten on kausia kun yksinkertaisesti ei voi seurata sitä mielihalua. Mutta en mä tiedä miksi ihmiset addiktoituvat asioihin. Levyllä käsitellään enemmän sitä, miltä se itse addiktio näyttää. Ja miten sen kanssa voi selviytyä.”
Teema ei ollut Mofun mielessä hänen alkaessa tehdä levyä, vaan valkeni kokonaisuuden jo ollessa kasassa.
“Tein tämän levyn niin ajatuksenvirralla, että jälkeenpäin piti vähän itsekin tutkia, mitä kaikkea päässäni oli liikkunut prosessin aikana. Piti opiskella sitä omaa musiikkia. Kun menee siihen tiettyyn flow-tilaan, sitä vain poimii erilaisia ideoita ja ymmärtää vasta myöhemmin, mitä kaikkea on tullut poimittua. Siksi sanoisin, että tämän levyn kohdalla oli suorastaan päiväkirjamainen olo.”
Albumin nimi päätettiin vasta loppusuoralla. Mofu myöntää, että Addikti-nimen antaminen hieman pelotti.
“Se kuumotti siksi, että ennen kuin omaa musiikkiaan julkaisee, se tuntuu hyvin henkilökohtaiselta. Ne ovat vain mun ajatuksiani. Mietin mitä ystäväni ja lähipiirini ajattelevat, jos sanon olevani addikti. Mutta nyt olen päässyt yli noista keloista, sillä julkaisun jälkeen omat ajatukseni muuttuvat kuuntelijoiden ajatuksiksi. Se musiikki on nimenomaan muille tarkoitettu.”
Albumin minä-kertoja ei kuitenkaan ole sataprosenttisesti Mofu itse, vaan artisti kategorisoi albuminsa autofiktioksi.
“Ne ovat mun juttujani, mutta värikynällä väritettyinä. Tarkoitus on, ettei kukaan tiedä tarkasti, mikä siinä on totta ja mikä ei. Sanon paljon oikeita asioita, mutta enemmän rivien väleistä kuin suoraan. Siellä on jonkin verran suojamuureja.”
Kysyttäessä Mofun omista addiktioista artisti toteaa kysymyksen olevan liian henkilökohtainen. Hän kuitenkin paljastaa, että vastaus on pääteltävissä albumin eri kappaleista.
“Sen voin kuitenkin myöntää avoimesti, että olen koukussa uraan, uran etenemiseen. Välillä se on ahdistavaa, kun miettii jotain asiaa vuorokauden ympäri eikä saa aivojaan sammutettua, mutta enemmän pidän sitä myönteisenä riippuvuutena. Skenekamut-biisissä taas käsitellään tarvetta hyväksyntään, ja siihen hyväksyntään addiktoitumista.”
Kyseisen kappaleen kohdalla puheeksi tulevat sen ilmentämät teemat, jotka pyörivät pitkälti eksyneisyyden ja yksinäisyyden ympärillä.
“Skenekamut-biisin kertoja on yksinäinen, mutta myös ne kamut, joista biisissä puhutaan, ovat yksinäisiä. Samoja teemoja käsittelin läpi koko projektin. Tuo on sellainen syksyinen ja talvinen levy, kun istutaan himassa ja pohditaan asioita.”
Skenekamut-kappaleessa Mofu räppää muun muassa näin: “Otin Yangon että pääsen moikkaa mun skenekamuu / Ei sillä että haluisin nähdä, vaan koska tarviin apuu / Sä eka luulet, että ne on frendei, mutta sitten sä tajuut / Ei tultu ettii täältä bestiksii vaan kerää paaluu”.
Artisti toteaa tyynesti, että suorapuheisuus ei häntä epäilytä.
“En mä nykyään mieti, että voiko näin sanoa. Kelaan, että menen musiikki edellä. Yleensä parhaimmat jutut ovat juuri niitä, joita ei välttämättä kehtaisi sanoa. Mutta olen mä tehnyt töitä sen eteen, että voin suhtautua näin. Totta kai se on joskus pelottanut enemmän.”
Myöskään päihteistä Mofua ei arveluta puhua suoraan.
“Ei ole mistään poppilafkalta hirveää painostusta, että yhtäkkiä ei saisi sanoa jotain. Siitä se on lähtenyt, että sanon mitä haluan, ja olen aina pitänyt sen saman. Ei se mua oikein kiinnosta.”
Levyn kappaleissa käsitellään myös monista näkökulmista menestymistä sekä nousukiidossa olevan uran mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Sebastian Noton kanssa tehdyssä Kusipää-kappaleessa sanotaan esimerkiksi näin: “Teetsä massin takii tätä? Vittu joo / Tää kaupunki kasvatti mun egoo / Ostin popot, viissataa euroo / Siitä tuli fiilis että oon parempi kuin oon”.
“Tuo on jopa vähän anti-flex, koska mun piireissäni ihmiset ostavat kahden tonnin kenkiä. Jos heitän olevani kusipää ostaessani viidensadan euron kengät, eivät ne mun mielestä edes oikeasti ole niin kalliit. Mun mielestä.”
Mofu toivookin rivien väleistä välittyvän, että albumilla käsitelty kusipäisyys ei välttämättä ole negatiiviseksi tarkoitettua.
“Se voi myös olla tietyllä tavalla voimaannuttavaa. Enemmän siinä käsitellään sitä, mitä kelaan muiden ihmisten kelaavan musta, jos vaikka päivitän jotain mun elämäntyyliäni. Muutenkin kontekstilla on paljon merkitystä. Voin sanoa olevani kusipää, kun muutin vuokralle Skattalle. Mutta sitten on niitä, jotka ostavat asunnon Skattalta. Siinä on tasoja, kuinka kusipää voi olla.”
Tärkeää Mofulle onkin painottaa kappaleiden rivien väleistä löytyviä asioita, jotka saattavat kertoa aivan päinvastaista tarinaa kuin miltä näennäisesti vaikuttaa.
“Jos vaikka fleksaan jossain biisissä, niin rivien väleistä saattaa ilmetä, että onko se kuitenkaan se juttu. Se on se, mitä haluan ihmisen ymmärtävän. Ja monet varmasti ymmärtävätkin, jos menevät tarpeeksi syvälle. Mutta eivät kaikki aina mene.”
Albumin tekoprosessi oli Mofun sanojen mukaan lämminhenkinen ja orgaaninen. Sekä vierailijat että tuottajat päätyivät mukaan luontevasti, sillä he ovat sekä Mofun ystäviä että tekijöitä, joita Mofu itse katsoo ylöspäin.
“Monet biisit syntyivät ikään kuin itsestään, ilman että niitä olisi erikseen tehtailtu levylle. Kaikista vierailijoista on pakko sanoa, että he ovat frendejä, joita samalla fanitan. Lisäksi heitä yhdistää se, että he kaikki vetävät levyllä melodioita. Vaikka mä itsekin laulan melodioita, totesin että ystäväni osaavat laulaa paremmin, ja laitoin heidät siksi sellaisiin kertosäkeisiin, jotka sopivat heille.”
Tuotannon kohdalla Mofu on toiminut ikään kuin arkkitehtina, joka kasailee eri tuottajien kanssa yhtenäistä pakettia.
“Kaikissa biiteissä olen ollut vieressä hengittämässä niskaan, ja soundista tulikin juuri sellaista kuin toivoin. Tuossa on aivan sairaita tekijöitä, eikä tuotannosta olisi tullut läheskään tuollaista, jos olisin tehnyt sen yksin. Ei todellakaan. Tiimityöskentely on ollut erittäin hyvää.”
Monien kappaleiden ideat ovat lähteneet keskusteluista, joita Mofu on käynyt ystäviensä kanssa. Artisti kertoo esimerkiksi juttelevansa monta kertaa viikossa puhelimessa Jyväskylässä asuvan ystävänsä kanssa, ja saaneensa näistä keskusteluista lukuisia ideoita omaan musiikkiinsa.
“Kirjasin puhelimeni muistioon yksittäisiä sanoja tai lauseita, joiden pohjalta sitten rakensin studiolla kokonaiset tekstit. Yleensä piti olla ainakin jonkinlainen siemen valmiina etukäteen.”
Kokonaisuutta Mofu kuvailee aikaisempiin albumeihinsa verrattuna taiteellisemmaksi. Myös ulkopuolelta tullut palaute puhuu sen puolesta.
“Palaute on ollut parempaa kuin aiemmin, ja ennen kaikkea aidompaa. Ne, jotka kehuvat, vaikuttavat pitävän musiikistani aidosti, eivätkä vain sano niin. Lisäksi kommenttia tuntuu tulevan vähän erilaisilta ihmisiltä kuin ennen, mikä on siistiä.”
Skorpioni-levymerkkiä on kiittäminen siitä, että Mofun musiikki näyttää juuri siltä miltä näyttää. Mofu kertoo viihtyneensä Skorpionilla erittäin hyvin ja tuntevansa olonsa vuosi vuodelta paremmaksi.
“Nykyään kun käydään keskustelua siitä, onko levy-yhtiöillä enää paljonkaan virkaa, niin kyllä mä sanon, että hyvän tiimin löytyessä levy-yhtiön kautta julkaiseminen on ehdottomasti fiksu ratkaisu. Mulla on Skorpionilla todella hyvä porukka, jota musiikkini kiinnostaa yhtä paljon kuin itseäni. Skorpioni on vähän sellaisella positiivisella tavalla hörhömpi, mikä tarttuu myös muhun ja kehittää mua artistina. Voimme hörhöillä yhdessä.”