Minkälaisena osana Usko, Toivo ja Rakkaus -trilogiaansa Jarkko Martikainen itse näkee 13.4. ilmestyvän Usko-levyn? Hippo Taatila haastattelee.
Teksti: Hippo Taatila, kuva: Tomi Palsa
Rakkaus-albumilla (2006) Jarkko Martikainen sovitti koko kansan suosikkisäveltäjän saappaita. Toivolla (2009) säveltäjä haastoi kuulijakuntansa kuuntelemaan tarkemmin, mitä hänellä on sanottavana. 13. huhtikuuta ilmestyvä Usko esittelee Martikaisen taas uudessa valossa.
Rakkaus-levyn saama vastaanotto löi Martikaisen ällikällä, vaikka tämä oli ehtinyt tehtailla listaykköseksikin nousseita levyjä YUP:n matkassa. Jos esikoissoolo Mierolainen (2004) oli vielä selkeä YUP:n perinteenjatkaja, Rakkaus vei Martikaisen kauas juuriltaan – ja asetti riman huomattavan korkealle soolouran jatkon kannalta.
”Rakkauden saama vastaanotto toi minulle lähes epäuskoisen olon. Mietin, että jos vastaanotto on tämä, kuinka hyvin voin tulla ymmärretyksi jatkossa. Tavoitteeni on kuitenkin uudistua alituiseen. Aina on olemassa se vaara, että sitä alkaa liiaksi tuudittautua saamaansa suosioon ja yrittää tehdä uudelleen saman kaavan mukaan”, Martikainen kuvailee.
Tehdäkseen tarpeellisen pesäeron Rakkauteen Martikainen teki Toivosta vielä edeltäjäänsäkin riisutumman, mies ja kitara -periaatteen mukaisesti rakennetun kuplettilevyn, jonka alastomuus sai Rakkauteen viehtyneen yleisön hämilleen.
”Yksi tuttu sanoi Toivon olevan vaikea levy siksi, että sitä pitää kuunnella. Huvituin siitä, koska siitä ei ole kauankaan, kun kaikki levyt olivat tuollaisia. Voi olla, että nykyisin kaikki oleellinen informaatio on laitettu niin yksinkertaistettuun nippuun, että siihen ei tarvitse keskittyä, vaan se voi toimia ihan hyvin tiskauksen tai imuroinnin taustamusiikkina”, Martikainen sanoo.
”Mielestäni taiteessa on toisinaan perusteltua hajottaa rakenteita – tiesin, että jos joku ei pidä Toivosta, hän voi aina kuunnella jotain muuta.”
Jos Martikainen olisi tahtonut Toivon jälkeen pienentää ilmaisuaan vielä lisää, Uskosta olisi kehkeytynyt levy, joka sisältää pelkkää lausuntaa. Sen sijaan Martikainen vaihtoi jälleen kerran suuntaa ja lähti Vellu Halkosalmen johtaman Äänioikeus-ensemblen kanssa uhkarohkealle matkalle kohti rikkaampia äänimaisemia.
”Tahdoin ihan toisentyyppisen lähestymistavan kuin vaikkapa AC/DC:n Angus Young, joka soittaa levy toisensa jälkeen tanakasti komppikitaraa, mutta tarkoin yhtyeensä viitekehyksessä. En itse tahtonut lähteä tekemään samaa uudestaan, vaan pyrkimyksenäni oli tehdä niin musikaalista musiikkia kuin suinkin mahdollista ja vielä siten, että niin sanat kuin sovitukset olisivat yhtä lyyrisiä.”
”Positiiviseksi pakanaksi” kymmenen vuotta sitten itseään kuvaillut Martikainen on joutunut määrittelemään haastattelujen yhteydessä niin rakkauden kuin toivonkin käsitteitä, ja nyt vuoroon on tullut usko. Tapansa mukaan Martikainen käsittelee aihetta ketunhäntä kainalossa siirtyen kontekstista toiseen ja tarkastellen termiä mitä virkeimmissä viitekehyksissä.
”Tunnustautuneena pakanana minua on viehättänyt se, kun olen sanonut olevani tekemässä Usko-nimistä levyä ja saanut vastaukseksi, että ’ethän sinä usko’. Eihän usko ole ainoastaan kirkkoliturginen asia, vaan onneksi paljon laajempi sana. Muuten olisin jättänyt tämän työn Jaakko Löytylle”, Martikainen naurahtaa.
”Minulla ei ole pokeria väittää, ettei mitään Ukko Ylijumalaa ole olemassakaan, sillä mistä minä sen voin tietää? Tärkeämpänä pidän kuitenkin sitä, että teemme täällä maan päällä jotain hyvää. En tahdo määritellä usko-sanaa muuten kuin maallisessa mielessä, ja mielestäni uskon sekä hyvään huomiseen että aika moneen ihmiseen – välillä jopa enemmän kuin mainitsemani ihmiset itse.”
Martikainen ja ”uskonkappaleet”
Kuuntele Usko Levykauppa Äxän verkkosivuilla, niin pysyt paremmin kärryillä.
Messias: ”Olen määritellyt hyvin tarkasti sen, mitä hyvä elämä minun kohdallani on, mutta minun hyvä elämäni on abstraktio naapurilleni. Juuri siksi oli tärkeää tehdä kappale Messiaasta. Uskon kyllä pelastajaan, mutta ulkopuolisiin pelastajiin on pirun vaikea uskoa.”
Jatkakaa soutamista: ” Rakastan Omar Khaijamin runoutta, missä valtavan upeasti ja tarkkanäköisesti kuvaillaan se, että tässä elämässä saamme harvoin mitä tilaamme, ja sen sijaan saamme usein mitä sattuu tulemaan. Minusta tuntuu, etten ole varmasti saanut kaikkea, mitä olen keksinyt haluta, mutta olen varmasti saanut suurimman osan siitä, mitä olen ansainnut.”
Balladi huvijahdista: ”Roomalaisilla on mahtava kysymys, joka kuuluu: ’mitä orgioiden jälkeen?’ Aloin kirjoittaa tätä tarinaa siitä lähtökohdasta, että 14-vuotiaalle tytölle ’itseään parempaan’ seuraan pääsy on täysin mullistava kokemus. Mitä, jos jotain samankaltaista tapahtuisi aikuiselle ihmiselle? Ja mitä sitten tapahtuu, kun sama kokemus jatkuu, jatkuu ja jatkuu?”
Huominen on kaukana: ”Ennen kuin kaikki rakenteet on tuhottu, usko parempaan on aina olemassa. Minulla on juuri nyt elämä hyvässä kuosissa, mutta onko kymmenen vuoden päästä? Sitä ei tiedä kukaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että vaikka alamäkeen jouduttaisiinkin, ei se tarkoita sitä, että kaikki hyvä loppuu kuin seinään.”
Vahvin riippuvuus: ”Siinä, missä iloitsen jatkuvasti duurissa soivan ihmisen olemuksesta, en ole itse yksioikoisesti sellainen. Pystyn nauramaan paljon ja näen paljon hienoja asioita, mutta toisaalta olen myös hieman matalamielinen. Se on sinänsä hyvä asia, koska sitten on pakko laittaa oleelliset asiat järjestykseen. Tämä pakottaa kuitenkin välillä miettimään, mihin lopulta sitoutua ja mikä on oikeasti kaikkein tärkeintä?”
Isoisä graniittirapusilla: ”Kuka saa puheenvuoron tässä ajassa? Miksi lapsikin jo tietää ikäperusteista, että isää pitää kuunnella, mutta isoisää kuuntelevat korkeintaan suku ja hoitajat? Se on merkillistä, koska jos vaikkapa dementia ei iske, kaikkein vanhimmilla pitäisi olla eniten tietoa siitä, miten asiat tässä maailmassa menevät.”
Kärpäsistä härkiä: ”Parasta, mitä olen kuullut pitkään aikaan, on Jaakko Heinimäen tiivistys, jonka mukaan Jeesuksella oli kolme asiaa, mitä hän ei todellakaan pitänyt arvossa – koti, uskonto ja isänmaa. Olen seurannut sekä huvittuneena että kauhistuneena mediakeskustelua kirkon ympärillä ja pitänyt sitä lähtökohtana, että vaikka vapaa-ajattelijoiden kampanja kuinka paljon ärsyttäisi, emme tarvitse edes puheiden tasolla rovioita tai hirttonaruja.”
Halla-ahot: ”Olen lukenut aikanaan hyvinkin paljon Jussi Halla-ahon Scriptaa. Vaikka Halla-aho puuttuu ajoittain todellisiin ongelmiin ja kirjoittaa ansiokkaasti, minulle tulee hänen kirjoituksistaan vain halju olo. Totalitaarisuus, oli se sitten minkä tahansa lipun alla, on aina ahdistava ajatus. Tästähän rakentui sitten teksti, jossa yksi erityisryhmä asettaa omat rajansa ja hallitsee muita niiden puitteissa.”
Tyhjän päällä: ”Tämä on tällainen pakanan uskontunnustus. Viime aikoina entistä useampi marssii samaan klubiin, kun yt-neuvotteluita tulee aina vaan lisää ja ihmiset joutuvat tottumaan jatkuvaan arvaamattomuuteen ja ’vapaan keihästäjän’ eli freelancerin elämään. Toisinaan tulee saalista ja toisinaan ei, mutta vapaudellakin on hintansa.”
Niin yksin?: ”Tahdoin laulun avulla päästä lähelle yksinäisyyden totaalisuutta, joka on kammottavaa ja totisinta totta, mutta silti halusin asettaa sen joihinkin mittasuhteisiin. Turhan harva kirjoittaa nykyisin elämästään. Jos ihmiset purkaisivat koko minuutensa mittaisen pettymyksen paperille, he osaisivat jälkikäteen ehkä jopa nauraa sille, kuinka pieniä asioita he lopulta murehtivat.”
Huolen hukkaaja: ”Tahdon ajaa takaa hyvää hulluutta, sitä tilannetta jossa yhdeksän ihmistä kymmenestä löisi hullun leiman otsaani. Elän nykyisin sellaista elämää, jossa voin viipyilemättömästi herätä aamukymmeneltä, kävellä auringonpaisteessa postilaatikolle ja juoda kahvia. Vaikka perusturvaa ja säännöllisiä palkkapäiviä ei ole, olen nyt onnellisimmillani pitkään aikaan ja tahdon resonoida tätä onnea ja vilpittömyyttä myös ulospäin!”
Jos mulla menisi todella huonosti: ”Halusin ajatella niin, että trilogia sulkeutuu samaan asiaan, mistä se alkoi. Sävellajia on nostettu 1,5 pykälää, eli kappale soi hivenen enemmän duurissa. Kertosäkeen summaus on mielestäni hyvin oleellinen kolmen viimeksi tehdyn levyn kannalta ja jos joku pitää tätä ylimääräisenä, hän voi ilman muuta päättää levyn Huolen hukkaajaan.”
Juttu jatkuu Rumbassa 6/11 (ilm. 29.4.)
Usko arvioitiin perjantaina ilmestyneessä Rumbassa 5/11