”Anna Puun kolmas levy viettelee vaivattomuudellaan. Se luo vaivihkaisen silmäyksen ja laittaa rukoilemaan lisää”, kirjoittaa Jussi Saarinen arviossaan.
Teksti: Jussi Saarinen, kuva: Sanna Saastamoinen-Barrois
Anna Puu: Antaudun
Sony
Antauduin Annalle.
Anna Puun kolmas levy viettelee vaivattomuudellaan. Se luo vaivihkaisen silmäyksen ja laittaa rukoilemaan lisää. Vikittely alkaa varovaisesti, mutta kun pöytä on katettu ja viinipullo avattu, ottaa levy haluamansa määrätietoisesti.
Pieni tauko on tehnyt Anna Puulle hyvää. Antaudun on edeltäjiään ryhdikkäämpi, eheämpi ja ennen kaikkea vaivattomampi. Kliseisesti voisi sanoa, että Puu on puhjennut kukkaansa – enkä nyt puhu punaisista hiuksista.
Poissa on tyylipoukkoilu, joka vaivasi hieman sekä nimikkodebyyttiä (2009) että Saharaa (2010). Tilalla on haurasta mutta väkevää läsnäoloa, ilman puristamista. Antautumista.
Selkääntaputukset ansaitsee myös tehotiimi Kurki–Knipi–Immonen. Myös sovitus- ja tuotantopuolella on heittäydytty vaistojen vietäväksi, ja se toimii. Albumi on minimalististen indie-vivahteiden, söpön retroilun ja kotikutoisen mahtipontisuuden maittava keitos. Edes ilakoiva synatanssitus Nuori Loiri ei sotke pakkaa, vaan biisi paljastuu parin kuuntelun jälkeen levyn jokerikortiksi.
Arvio on julkaistu Rumbassa 11/12. Kuuntele levy Spotifyssa.