Arviossa dokumenttielokuva The Story of Anvil – Unohdetun heavyhirmun koskettavaa tarinaa katsoo nyt kyynisemmin

29.05.2011

Anvilin tragikoominen taivallus kohti menestystä riipaisee, mutta bändi saa syyttää kivikkoisesta tiestä myös itseään.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Sacha Gervasi

Sacha Gervasi: The Story of Anvil
Atlantic

Vuonna 2010 Suomessa ensi-iltaan tulleen The Story of Anvil -dokumentin merkitys on muuttunut parissa vuodessa.

Alun perin elokuva oli riipaiseva tarina unohdetusta kanadalaisesta heavybändistä, jolla oli kerran kaikki käden ulottuvilla, mutta mitään ei tarttunut kiinni. Yhtyeen johtohahmo Steve ”Lips” Kudlow ei ollut viisikymppisenäkään luopunut haaveestaan nousta tähteyteen, ja yhtye rimpuili elokuvassa kaikin keinoin kohti menestystä – usein spinaltapmaisin seurauksin.

Dokumentti sai ylistävän vastaanoton, ja sen suosion myötä Anvilin tarina muuttui perinteiseksi ryysyistä rikkauksiin -kuvioksi. Elokuva nosti orkesterin aivan uudenlaiseen suosioon, ja bändi on nytkin mittavalla maailmankiertueella uuden Juggernaut of Justice -albuminsa tiimoilta.

Kun onnellisen lopputuloksen myötä dokumentissa ei ole enää epätoivoista särmää, näyttäytyvät Kudlow’n ja rumpali Robb Reinerin toilailut erilaisessa valossa. Elokuvan dramaattiset kohtaukset saavat nyt ihmettelemään, miten sinisilmäisesti 1970-luvulta asti musisoineet konkarit yhtyettään luotsasivat.

Dokumentissa Anvil buukataan Euroopan-kiertueelle, jolla yhtye esiintyy kourallisille ihmisiä pikkuklubeilla. Raflaavaa kuvaa, mutta mitä bändi mahtoi odottaa? Jos orkesterin levyjä kaupataan nollapromootiolla toisella puolella Atlanttia, voi tuskin realistisesti kuvitella, että vanhalla mantereella ilmaantuisi tyhjästä kasapäin ihmisiä katsomoihin.

Seuraavaksi yhtye äänittää uuden levyn omakustanteena ja kauppaa sitä huonolla menestyksellä levy-yhtiöille. Dokumentissa nähdään kohtaus, jossa bändi esittelee tuotostaan siihen nihkeästi suhtautuvalle kanadalaisen EMI:n edustajalle. Eipä tuokaan nyt suuri ihme ole, jos Kate Perryn ja Good Charlotten kaltaisia massasuosikkeja kauppaava firma ei repeä riemusta, kun vuosikymmeniä sitten suosionsa huipulla ollut metallivanhus tarjoaa uutta levyään julkaistavaksi.

Ehkä yhtye olisi päässyt helpommalla, jos olisi unohtanut perinteisen ”ehkä kohta keikallemme tulee supermanageri, joka hoksaa kykymme ja nostaa meidät huipulle”-fantasioinnin ja miettinyt tarkemmin, kenelle ja miten bändiä kannattaisi kaupata? Sitähän muusikon elämä nykyään on.

Elokuva ei silti ole menettänyt koskettavuuttaan. Kudlow ei ehkä ole veitsenterävä bändijohtaja, mutta hänen vilpitön olemuksensa ja hänen vimmainen tahtonsa saavuttaa unelmansa liikauttaa väkisinkin jotain sisällä. Kyynisinkin silmin katsottuna Story of Anvil on musiikkidokumenttien joukossa valioyksilö, joka nostetaan varmasti esille vuosienkin päästä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 7/11. Katso dokumentin traileri tästä.

Lisää luettavaa