Busta Rhymes – Back on My B.S.

26.06.2009

Ei tarpeeksi bullshittiä

Parhaimmillaan Busta Rhymes oli männävuosinaan apokalyptisiä visioitaan karjuvana kadunkulman hulluna, heikoimmillaan sensuelleja laineja kuiskailevana ison rahan räppärinä.

Back on My B.S. lupailee nimensä mukaisesti paluuta vanhaan sekoiluun. Vuonna 2006 julkaistun The Big Bangin aikaisen kaupallisen minimalismin jälkeen on miellyttävää kuulla Busta Rhymesin ottavan jälleen hieman riskejä, vaikkakin pienin askelin.

Niitä levy kaipaisi lisää ollakseen varteenotettava virstanpylväs hänen urallaan. Kykyjä kun olisi. Jos levy sisältäisi lisää I'm a Go Get My -biisin kaltaisia hervottomia rykäisyjä ja, kaikella kunnioituksella John Legendiä kohtaan, vähemmän Decisionin kaltaisia isällisiä r&b-balladeja, se palauttaisi vanhojen fanien uskoa Bus-a-busin uuteen nousuun.

Levyssä on mainittavaa remix-potentiaalia. Jopa hämmentävän rivakkatempoisessa ja häpeilemättömän laskelmoidussa World Go Roundissa on mahdollisuus uudelleensyntyä kelpo house-ralliksi.

Lisää luettavaa