Soljuva palapeli
Jos newyorkilainen Dirty Projectors on tuttu, Bitter Orca on sitä samaa. Muille yhtyeen hämmentävä monimuotoisuus on samaan aikaan haastavaa ja virkistävää. Ensi kuulemalta Bitter Orca tuntuu kaaosmaiselta mutta kiehtovalta palapeliltä. Sen osasia ovat flaminglipsmainen rumpujenläiskintä, stereokuvan ääripäissä seikkailevat etniset kirkkaat naisäänet, afrikka-elementit kitaroissa sekä falsetissa hieman Antony Hegartyn tapaan hivuttava Dave Longreth.
Vaikka Dirty Projectors ei heti päästä sisälle, Bitte Orca on vuoden tähän asti kiehtovin, idearikkain ja maagisin levy. Progekorttiakin voisi vilauttaa, mutta onneksi Dirty Projectors pysyy sen verran soljuvasti ja liukkaasti kyllästyksen edellä, että kokeilevuus pysyy keinona eikä päämääränä.