Dolores O'Riordan – No Baggage

14.08.2009

Taivaita tavoittelevaa popkiekunaa

The Cranberriesin laulajana tunnettu Dolores O'Riordan pyöräytti pari vuotta sitten kuuroille korville kaikuneen Are You Listening? -soolodebyyttinsä. 38-vuotiaan irlantilaisnaisen uutuuslevylle ei ole ainakaan nimen perusteella kasattu suurempia menestyspaineita.

No Baggage kuulostaa miltei new age -henkiseltä levyltä. O'Riordanin kirjoittama hattaramaisen heleä aikuispop tavoittelee toismaailmallisia tasoja, mutta jää kovasta yrityksestä huolimatta melkoisen tavanomaiseksi räpistelyksi. Lisäksi No Baggagen soundimaailma on kovin 90-lukuinen, mikä lisää omituisen väljähtänyttä vaikutelmaa. Ylipäänsä levystä tulee hämmentynyt olo. Miksi O'Riordan on halunnut tehdä asiat juuri näin?

O'Riordanin lauluääni ei ainakaan huku massaan, mutta on vaikea sanoa, erottuuko hän tunnistettavalla soundillaan edukseen vai onko hän vain rasittavien maneeriensa vanki.

Sarah McLachlanin ja kumppanien faneille tämä yltiöylevä kiekuna voi maistuakin, mutta käy se paikoin pahasta rääkkäyksestäkin. Kuunnelkaapa vaikka levyn loppupuolen hirvittävä pianoballadi Lunatic.

Lisää luettavaa