Tunteellista tykitystä nuoruuden innolla
Dúné kahmi esikoisalbuminsa tiimoilta kasan palkintoja kotimaassaan Tanskassa, tuossa indie-musiikin ihmemaassa. Odotukset ennen toisen kiekon kuuntelua ovat siis varsin korkealla.
Dúné lyö korttinsa pöytään itsevarmasti ja suurieleisesti, eikä jätä nuottiakaan reserviin. Parhaimmillaan bändi on silloin, kun se kuulostaa eksyneeltä, mutta tietoiselta siitä, että matka loppuu vasta, kun jalat katkeavat. Dúné ei pyytele anteeksi kosiskelevaa, isoa soundiaan, vaan kantaa äänivallia harteillaan kadehdittavan suoraselkäisesti.
Välillä tuhatta ja sataa kaahaava musiikki on tukehtua omaan pakahduttavaan intensiivisyyteensä, varsinkin kun tempo on järjestään kovin reipas. Seesteisempiä hetkiä kaipaisi lisää, ettei tarvitsisi vallan hengästyä. Tällainen annos turboahdettua fiilistelyä aiheuttaa jo epämukavia sivuvaikutuksia, kun biisimateriaalikaan ei ole aina sieltä terävimmästä päästä.
Toisaalta, vanhaa viisautta mukaillen, parempi överit kuin vajarit.