Lotta – Blue Autumn

11.09.2009

Ääni, jolla kelpaa tunnelmoida

Raahelaislähtöisen Lotta Jääskelän uneliaan raukeasti soiva kakkoslevy on nautinnollinen kokonaisuus. 24-vuotias artisti tulkitsee laulunsa kypsästi, ja taustalla häärivät ammattimuusikot vastaavat tyylikkään minimalistisesta ja utuisesta tunnelmasta.

Päärooliin nousee Lotan upea ääni, johon mahtuu niin Suzanne Vegaa kuin Norah Jonesia. Eikä epäilystäkään, etteivätkö esimerkiksi levyn nimiraita ja pysäyttävä The End mahtuisi vaivatta Jonesinkin katalogiin.

Lotan folkahtava fiilistely saattaa aluksi tuntua vain taustamusiikilta teehetkiin, mutta levyn parissa kannattaa ehdottomasti viettää muutama tarkkaavaisempikin tovi.

Järjettömiä ponnistuksia sen ei luulisi vaativan, sillä levy sisältää napakat 35 minuuttia musiikkia.

Olo on otettu, mutta parantamisen varaakin jää. Osa Lotan kappaleista näet jää hivenen tylsiksi ja tarkoituksettoman tuntuisiksi hahmotelmiksi. Myös stemmalaulujen vähäisyys ihmetyttää.

Lisää luettavaa