Maria Taylor – Ladyluck

26.06.2009

Azure Ray -duon ahkerampi puolisko hyvinvoivana

Maria Taylorin sooloura on edennyt jo albumiin numero kolme. Tämä Saddle Creek -firman sisäsiittoisissa piireissä vaikuttanut artisti on pääsemässä omilleen.

Taylorin uran tärkeimpään yhtyeeseen, synkästi ja lohduttomasti maalailleeseen Azure Ray -duoon, verratessa ero on kuin yöllä ja päivällä. Taylor on jo aiemmilla sooloillaan kulkenut kohti valoa, mutta silti kolmoslevyn kepeys ja optimistisuus tulee pienoisena yllätyksenä.

Ensisingle Time Lapse Lifelinessa olisi ainekset indiepiirejä laajemmankin yleisön hitiksi, eikä toinen videobiisi Cartoons and Forever Plans jää pelkästään Michael Stipen sekä Taylorin Now It’s Overhead -yhtyeen aikaisen yhtyetoverin Andy LeMasterin vierailujen varaan.

Kappaleet ovat vahvoja, vaikka komean alun jälkeen koetaan pieni notkahdus. Marian laulun monotonisuus saattaisi häiritä, ellei tuo seireenikujerrus olisi niin miellyttävää korvalle.

Ladyluck on vakuuttavampi paketti kuin Taylorin entisen heilan, Bright Eyesin Conor Oberstin tuore soolojulkaisu.

Lisää luettavaa