Lontoon vastaus Yhdysvaltain pop-folk-buumille
Noah and the Whalen primus motor Charlie Fink on ohjannut First Days of Springin kylkeen myös elokuvan, jolla on sama nimi kuin levyllä. Tässä arvostellaan kuitenkin vain musiikkia, mikä on ainakin levyn saaman arvosanan kannalta hyvä asia. Noah and the Whalen runsas pop-folk on nimittäin niin kuvallista, että elokuva vain pilaisi musiikin tarjoamat runsaat mielikuvat.
Eeposmainen nimibiisi avaa pelin komeasti. Finkin toteava laulutyyli muistuttaa hieman The Nationalin Matt Bermingerin baritonia, mutta paksusti sovitetuista taustoista tulee mieleen ennemminkin Fleet Foxes.
Ensilevyn kesyistä naislauluista on luovuttu parisuhteen päättymisen vuoksi, ja homma on muutenkin kunnianhimoisempaa. Ratkaisu toimii, sillä vaikka esimerkiksi Love of an Orchestra tuntuu alkuun liiankin uhkarohkealta, se löytää paikkansa rauhallisempien tuokiokuvien keskeltä. Kokonaisuuden tasoa laskevat vain intiimien biisien lyhyys ja häivähdysmäisyys, samoin kuin lyhytpalojen sävellystyön laiskuus. Erityisen hyvin The First Days of Spring kestää toistuvaa kuuntelua.