Perhonen nousemassa siivilleen – arviossa Evelinan SOS

"Ilmavampana ja täyteläisempänä tuotanto saattaisi parhaimmillaan vetää vertoja jopa popin tämän hetken benchmarkeille eli Ariana Granden kahdelle tuoreimmalle levylle", kirjoittaa Markus Hilden.

Mikko Harma
Evelina
SOS
M-Eazy
6,6

Olen sijoittanut Evelinan suomipopin kartalla artistiksi, joka roiskaisee striimauspalveluihin singlen tasaisin väliajoin, ja se joko jää elämään tai sitten ei.

Kakkosalbumi SOS on kuitenkin levynä huomattava edistysaskel raakilemaisesta ja epätasaisesta 24K-esikoisesta (2016). Se osoittaa, että Evelina pystyy miettimään myös albumikokonaisuuden sille tasolle, että kuuntelu on palkitsevaa.

Pidän Evelinaa laajan kansansuosionsa vuoksi kaikkein potentiaalisimpana nykypopparina laulamaan yhteiskunnallisista asioista. Sanni on julkisuuskuvansa suhteen erittäin varovainen, Antti Tuisku jäi edellisellä levyllä polkemaan paikalleen spinningtreenien lomassa ja muita ei tule oikeastaan edes mieleen.

Noin vuosi sitten Evelina postasi Instagramiin selviä kannanottoja muun muassa feminismin ja sukupuolineutraalin kasvatuksen puolesta. En tiedä pelästyivätkö hänen taustavoimansa ristiriitaisia kommentteja kansan syvistä riveistä, sillä sen jälkeen Evelinan yhteiskunnallisuus sosiaalisessa mediassa vaimeni.

Niinpä tulin iloiseksi, että avauskappale Sahara on virkistävä kannanotto ilmastonmuutoksesta, joskin sanoitukseltaan aika laiska ja kampanjanomainen. Evelina puhuu ilmastonmuutoksesta myös muun muassa WWF:n Earth Hourin nettisivuilla.

Albumilla epätasaisuus vaivaa Evelinaa edelleen, mutta tällä kertaa oikeastaan huvittava Formulaa on ainoa biisi, jonka olisi voinut heittää saman tien mäkeen. Sanoitus Räikkönen/Häkkinen-namedroppailuineen kuulostaa lähinnä vitsiltä.

Muuten haasteita kuuntelukokemuksessa aiheuttaa välillä kebabravintolalta ja välillä pseudo-karibialaiselta kuulostava tuotanto, joka on kaiken lisäksi tuupattu iskelmäfiltterin läpi. Tässä Nelonen Median hallitsemassa musabisnesilmastossa houkutus lähteä iskelmäsävellysten tielle on liian suuri, valitettavasti.

Ilmavampana ja täyteläisempänä tuotanto saattaisi parhaimmillaan vetää vertoja jopa popin tämän hetken benchmarkeille eli Ariana Granden kahdelle tuoreimmalle levylle, mikä on iso kehu. Esimerkiksi nimikappale SOS ja Miks sujahtavat kotimaisen popin laatujanalla selvästi parempaan päähän. Jälkimmäinen on saksofoneineen jopa vuoden omaleimaisimpia hittikappaleita.

SOS:llä vanhemmat kappaleet on sijoitettu loppuun, mikä tekee skippaamisesta helppoa, jos niihin on sattunut jo kyllästymään. Vanhoista esimerkiksi kauhea Havana-kopio Sun vika ja tuotannollisesti epäonnistunut Vielä kerran olisi voitu jättää aivan hyvin pois. Sen sijaan viime vuosien suurimpiin hitteihin kuuluva Tornado on täysiverinen radiopopklassikko, jonka sisällyttäminen mille tahansa levylle on perusteltua.

SOS:llä Evelina näyttää, että hän ei ole ainoastaan opportunistinen striimauslukujen vahtaaja, jollaisena levy-yhtiö on jotenkin (epä)onnistunut hänet minulle kauppaamaan. Jos ei muuta, niin tällä levyllä päästään ainakin albumilistan kärkeen ja ehdolle vuoden popalbumin Emma-palkintoon.