Porcupine Tree – The Incident

28.08.2009

Piikkisika pulassa

Täydellisen Fear of Blank Planet -albumiin (2007) jälkeen oli paha lähteä odottamaan Porcupine Treelta rimanylityksiä. Eikä The Incident sellainen olekaan. Nyt nauretaan räkäisesti käsitteille ”kappalerakenne” ja ”kokonaisuus”. Se on kai sitä kokeellisuutta.

The Incident on tuplalevy, jonka ensimmäinen puoli koostuu yhdestä 14 osaan jaetusta osasesta. Toinen levy on parinkymmenen minuutin pläjäys pääteemaan sopimattomia progeiluja. Ensipyörityksellä levystä ei jää käteen mitään, myöhemmillä ärsyttää.

Levy on prototyyppi; koelaboratorio, jossa hulluinkin ideapahanen liimataan kiinni runkoon ennen lopullista poishiontaa. The Incident yrittää vakuuttaa sinisillä tunnelmillaan, mutta sössii sen juosten kuseskellen.

Nyt kun Steve Wilson on epäonnistunut kahdesti pitkien kokonaisuuksien säveltäjänä (edellisen kerran tänä vuonna julkaistulla soolollaan Insurgentes), sopisi toivoa, että mies kipparoisi pääbändinsä takaisin kurssiin.

Lisää luettavaa