Samuli Putron Tavalliset hautajaiset julkaistiin tänään – mitä sanoo levystä Rumban kriitikko?

Olet puolisoni nyt -singlen vangitsevuus ja koko levy muistuttavat jälleen siitä, mikä iskostui tietoisuuteen viimeistään vuonna 2003, kun Piha ilman sadettajaa julkaistiin. Siis siitä, että Samuli Putro on maamme lahjakkain lauluntekijä”, kirjoittaa Aurora Vihervalli arviossaan.

Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Aki Roukala

Samuli Putro: Tavalliset hautajaiset
Kaiku

”Täytyis olla täysi mulkku, ettei huomais kauneutta.”

Jotkut voivat kutsua sitä pessimismiksi, toiset realismiksi. Sitä, että rakkauslaulussakin pitää mainita kyyneleet, painajaiset ja murtuva jää. Sitä, että nopeatempoisten tanssibiisien sanoituksissa vilahtelee milloin velkakriisi, milloin Norjan joukkomurha.

”Ahdistava”, totesi ystäväni Samuli Putron kolmannen sooloalbumin ensimmäisestä singlestä, radioaalloilla viihtyneestä Olet puolisoni nyt -biisistä. ”Kaunis”, vastasin.

Putro havainnoi maailmaa hievahtamattomalla tarkkuudella. Hän ei ummista silmiään miltään: siksi miehen sanoitukset ovat kylmänneet aina Zen Cafén uran alusta alkaen. En kuitenkaan kutsuisi Putroa inhorealistiksi, vaan uskaltaisin väittää häntä romantikoksi. Sillä kadulla kusemisesta ja rasismiväkivallasta huolimatta Putro näkee maailmassa myös huikeaa kauneutta. Siihen ei pessimisti pysty.

41-vuotiaalle Putrolle myönnettiin tänä vuonna Juha Vainion sanoituspalkinto, eikä päätöstä tarvitse kyseenalaistaa. Yksi kynäilijän vahvuuksista on se, että hän rikkoo pelotta sukupuolirajoja.

Idols-voittaja Hanna Pakarinen versioi vuonna 2003 Bon Jovin Wanted Dead or Alive -biisin ja muunsi sanoja niin, että lauloi olevansa ”cowgirl”. Se oli käsittämätöntä. Ikään kuin Pakarinen ei voisi laulaa olevansa mies, eläytyä hetkeen ja kuvitella olevansa joku toinen. Putro on avarakatseisempi, tarkempi: uudella levyllä lauluntekijän kertoja muuntautuu välillä aviomiestä etsiväksi sinkkunaiseksi (Se täydellinen), välillä Pohjois-Suomessa asuvaksi yh-äidiksi, joka toivoo korutonta siunaustilaisuutta (Tavalliset hautajaiset).

Albumi on kollaasi, otteita eri elämistä. Levyn yhdellätoista kappaleella ei tunnu olevan paljoakaan yhteistä. Sinänsä se ei haittaa, sillä biisit ovat yksilöllisyydessään hienoja otoksia. Tässä vaiheessa Putron uraa alkaa häneltä kuitenkin kaivata kokonaisuutta, jonkinlaista punaista lankaa. Laulaja hallitsee yksityiskohdat, mutta olisi hienoa nähdä välillä saumaton yhtenäisyys.

Tavalliset hautajaiset osaa yllättää. Tee oli korahtaa väärään kurkkuun, kun aloitusbiisi Arktiseen limboon kajahti kaiuttimista ensi kerran. Sen raskaat sähkökitarat jylisevät niin, ettei sellaista osannut odottaa Putron kahden ensimmäisen akustisvetoisen soololevyn jälkeen. Kehon voimaa -kappaletta voisi alkusekuntiensa perusteella luulla 2000-luvun alun suomalaisen pehmoradiorapin hukkuneeksi helmeksi. Putro ei ole jähmettynyt aloilleen, vaan hän kurottelee määrätietoisesti eri suuntiin. Tavalliset hautajaiset onkin kahta edeltäjäänsä rohkeampi ja raskaampi.

Palataan vielä ystävääni, joka ei voi olla miettimättä Olet puolisoni nyt -singleä. Ahdistus ei häviä, kunnes hän yhtäkkiä oivaltaa: ”Kuoleeko sen kertojan puoliso siinä biisissä? Siksi se varmasti itkee, siksi siellä on niin hiljaista.”

Voi olla, suru ja kauneus on Putron käsissä yhtä samaa. Kappaleen vangitsevuus ja koko levy muistuttavat jälleen siitä, mikä iskostui tietoisuuteen viimeistään vuonna 2003, kun Piha ilman sadettajaa julkaistiin. Siis siitä, että Samuli Putro on maamme lahjakkain lauluntekijä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 8/12. Kuuntele Olet puolisoni nyt -single Spotifyssa.