The Baseballs – Strike

16.10.2009

Erinäisten hittikappaleiden kuivia tulkintoja

Tästä levystä tulisi hyvälle mielelle, ellei siitä tulisi niin huonolle tuulelle. Torttupäiset nuorukaiset Digger, Sam ja Basti laittoivat siis pari vuotta sitten pystyyn The Baseballs -yhtyeen, jonka ideana on tehdä rockabilly-versioita tunnetuista hiteistä. Jos tarkoituksena on esitellä pop-sävellysten erinomaisuutta billypuristeille, niin metsään mennään ja kovaa.

Kappalevalinnat ulottuvat Rihannan Umbrellasta Roxetten The Lookiin. Joissain koulunpäättäjäistansseissa tai vastaavissa materiaalilla saa varmasti kekkerit pystyyn, mutta levyllä uudelleentulkinnat ovat täynnä niin rutinoitunutta ja teeskenneltyä intohimoa, että vertaus ruotsinlaivojen tanssiorkestereihin kolkuttelee vaarallisen lähellä.

Laulaja henkii kuin halpa Elvis-kopio, eikä sovitusratkaisuja voi ainakaan kekseliäiksi kehua. Strike etenee alusta loppuun suunnilleen samalla kompilla pystybasson pompotuksen säestämänä. Soittajat ovat kyllä sinänsä taitavia, mutta ei tämä vitsi naurata edes yhden kappaleen vertaa.

Olisitteko muuten arvanneet, että yhtye tulee Saksasta?

Lisää luettavaa