”Hetkittäin Waits yltää koko uransa koskettavimpiin ja mielenkiintoisimpiin tunnelmiin, mikä on hieno saavutus pitkän taipaleen kulkeneelta mieheltä”, kehuu Jose Riikonen arviossaan.
Teksti: Jose Riikonen, kuva: Michael O’Brien
Tom Waits: Bad as Me
Anti
Tom Waits rikkoo jälleen kauneuden ja rumuuden rajapyykin.
Seitsemän vuoden levytystauko on tuonut Tom Waitsin musiikkiin vaihtelevuutta, mutta pohjimmiltaan Waits on edelleen Waits. Laulu kuin laulu, äänimaailma on aina jollain tavalla kiero, mätä, koliseva, sumuinen, ulvova, rahiseva, hakkaava.
Ensimmäiset viisi kappaletta ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia. Esimerkiksi Face to the Highway on hämyinen kuvaus vastahakoisesta kulkijasta, ja Raised Right Men on kieroa bluesia. Mutta tähän mennessä albumi on ennen kaikkea kiehtova, ei niinkään koskettava. Parhaimmillaan Waits on nimenomaan – sanokoot Bone Machine -albumin (1992) ystävät mitä hyvänsä – raakkuessaan rikkinäisellä äänellään sympaattisesti.
Siksi on hienoa kuulla kuudentena soiva Pay Me, joka nousee yhdeksi Waitsin kauneimmista lauluista. Tästä eteenpäin albumi paranee – siis heti sen jälkeen, kun on saatu lässyttävä Back in the Crowd pois alta.
Nimikappale räksyttää kuin rakkikoira ja Kiss Me -biisin nostattamissa mielikuvissa voi leikata tupakansavua veitsellä. Maininnan ansaitsee myös Hell Broke Luce, joka on banaali, rymistelevä sotakuvaus. Kappale on kammottavalla tavalla brutaalia ja toisaalta hervottomalla tavalla hupaisaa kuultavaa. Albumi loppuu tragikoomiseen uudenvuodenyö-kuvaukseen, jolla Waits esittelee taitojaan tarinoitsijana.
Albumilla on siis paljon erilaisia sävyjä. Uutuuslevyllä Waits rynnistää mutta osaa myös rauhoittua. Hän väläyttelee 1970-luvun kapakkajazz-vaikutteita, myöhempien aikojen svengaavaa raakuutta ja sekoittaa soppaan kaunista tunnelmointia.
Koska olen balladimiehiä, levy tuntui aluksi liiaksi riisutulta ryminältä. Albumi parani, kun sitä kuunteli useamman kerran ja antoi kappaleiden asettua omiin uomiinsa. Erinomaisesti tunnelmia rytmittävällä kappalejärjestyksellä on albumilla suuri merkitys.
Vaikka runsas ja vaihteleva levy on läpeensä kiehtova, se ei ole Waitsin parhaita. Hetkittäin Waits yltää koko uransa koskettavimpiin ja mielenkiintoisimpiin tunnelmiin, mikä on hieno saavutus pitkän taipaleen kulkeneelta mieheltä.
Arvio on julkaistu Rumbassa 14/11. Lue samasta numerosta myös kattava kuuden aukeaman Tom Waits -juttukokonaisuus!
Levystä on verkkokuuntelussa nimibiisi ja musiikkivideoksi käännetty Satisfied-kappale.